Pages

perjantai 22. tammikuuta 2016

Desucon Frostbite 15.-17.1.2016

Desucon Frostbite oli jälleen kerran Lahden Sibeliustalossa, joskin tällä kertaa kuukautta aikaisemmin kuin yleensä. Sääkin oli nimen mukainen, kun pakkasasteet pysyttelivät koko viikonlopun -20C hujakoilla. Cosseina minulla oli viikonlopun aikana Joy Inside Out -elokuvasta, jonka tekemisestä postaus *täällä* ja kuvia Ilosta ja Surusta *täällä*. Sunnuntain kierrätyscossina oli Amy Doctor Whosta, jonka tein viime vuoden popcultiin.

ohjelmalehtinen
Oma coniviikonloppuni alkoi seitsemän aikaan lauantaiaamuna, kun maalailin ihomaalilla kädet ja naaman Joyta varten. Aikaa kului yllättävän kauan, mutta pääsin ajelemaan ja poimimaan ystävät kyytiin yhdeksän aikaan. Sibeliustalolle päästyämme suuntasimme hakemaan cosplaykisan paikkaliput ja seikkailimme myyntipöytäsalissa sekä taidekujalla. Sieltä viikonloppuni saldoksi jäi kolme mangapokkaria.

Ensimmäinen ohjelma mitä menimme seuraamaan oli 3D animessa -kuka sitä tekee ja miksi. Luento oli kiinnostava, joskin aika ajoin omaan makuuni tylsä. Pidin kuitenkin laajoista esimerkeistä siitä, millä tavoin 3D on animessa huono ja hyvä asia, sekä esimerkeistä.

Tämän jälkeen suuntasimme Amen- Kirkko animessa ja mangassa -luennolle, joka oli mielenkiintoinen. Pidin erityisesti historiakatsauksesta ja sain paljon lisää mielenkiintoisia katseluehdotuksia. Luento oli myös hauska ja tykkäsin, kun yleisö sai kommentoida paljon ja kommentteja käytettiin aiheen eteenpäin viemiseen hyvin.

dem puns

Sitten olikin vuorossa cosplaykilpailut eli Suomen ensimmäiset ECG- karsinnat sekä perinteinen Hall Cosplay. ECG:ssä oli älytön taso. Tuntuu siltä, että Suomen cosplayskenen taso nousee kisa kisalta vain korkeammalle. Yllätyin siitä, kuinka hyviä esityksiä sai tehtyä soolokisan minuutin aikarajalla, suurin osa niistä oli juuri sopivan mittaisia.

Lauantai-iltamme päätti iltabileet, jotka oli järjestetty seurahuoneella. Iltabileiden teemana oli 20- ja 30-lukujen salakapakka, mikä kyllä näkyi hyvin ihmisten pukeutumisessa. Oli hauskaa, kun rekvisiittaa sai paikan päältä lisää. Teemadrinkkejä en päässyt maistelemaan, kun kuskina olin, mutta oli ihan superhauskaa tanssilattialla.

Iltabileissä
Sunnuntaiaamuna suuntasimme Sibeliustalolle takaisin kymmeneksi ja siellä myyntipöytäsaliin ja taidekujalle. Sen jälkeen pelailimme rytmipelejä ja tanssipeliä. Ensimmäinen ohjelma mitä sunnuntaina katsoimme oli Unreality -kuoron konsertti. Olen nähnyt kuoron jo aiemmin coneissa, mutta silti se on aina yhtä kaunista kuunneltavaa. Vaikka kaikkia kappaleita ei tunnistakaan, kuoroa jaksaa silti kuunnella.

Tämän jälkeen menin ensimmäistä kertaa ikinä katsomaan AMV-kisaa. Olen aiemmin katsellut kisojen satoa youtubesta jälkeen päin. Näin paikan päällä tuntui, että videoita oli hieman liikaa tai sitten se johtui siitä, että huumorivideoita oli suhteellisen vähän. Suurin osa videoista oli kuitenkin upeita ja niistä sai fiiliksen katsoa kyseessä ollutta sarjaa tai selvittää mistä sarjasta jokin kohtaus on.

Kokonaisuudessaan Desucon Frostbite oli todella kylmä tänä vuonna, mutta mieltä lämmitti erityisesti cosseista saadut kehut ja kuvauspyynnöt, joten kiitos niistä! Kuukautta aikaisemmin ollut Frosbite tuntuu nyt siltä, että se on liian nopeasti ohi.


Summary in English: I went to Desucon Frostbite last weekend and it was literally a frostbite, as it was near -20C degrees for the whole weekend. I cosplayed as Joy from Inside Out on Saturday and Amy from Doctor Who on Sunday. During the weekend we went to see programs about 3D in anime and Christian church in anime and manga. We also saw the first Finnish preliminaries for ECG and the level of the skits was insanely good. I had fun at the evening party on Saturday night. On Sunday we went to see Unreality; a choir which performs songs from different pop culture franchises. We also saw the AMV contest. It was a great and cold weekend once again. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti