Pages

torstai 5. toukokuuta 2016

Cosvision 23.-24.4.2016

Cosvisionin uudelleentuleminen oli tällä kertaa Hämeenlinnassa Verkatehtaalla. Verkatehdas osoittautui loistavaksi conipaikaksi varsinkin cosplaytapahtumalle, koska ympäristöstä löytyi monia mahtavia kuvauspaikkoja. Luentosalit olivat kutienkin yllättävän pieniä. Cosplayna minulla oli koko viikonlopun Daenerys Game of Thronesista.

 Conilauantaina aloitti ohjelma ”Cosplaymeikin ja erikoistehosteiden alkeet”, joka nimensä mukaisesti antoi vinkkejä meikkeihin ja mm. tekohampaisiin ja hartsisarviin. Erkoistehosteet olivat itselleni uusi juttu ja niiden tekemisestä oli mielenkiintoista kuulla. Meikeistä en saanut paljonkaan mitään lisää, niistä tiedot tuntuvat toistuvan joka luennolla. Meikeistä tuntuu olevan hankala puhua myös siksi, että jokaisen on vain helpompi testata kaikkea omaan naamansa ja oppia sitä kautta.


Seuraavaksi oli luvassa Elina Rimpiläisen ohjelma ”Cosplay mediassa: Miksi kaikki aina menee pieleen?” Tämä ohjelma oli ehdottomasti paras koko viikonlopulta. Siihen oli mahtavasti kerätty esimerkkejä cosplay ja median suhteesta. Luento oli todella informatiivinen ja varsinkin hauska. Paitsi, että sai paljon tietoa journalismista sai myös nauraa itsensä kipeäksi.

Lauantain ohjelmat omalta osaltani päätti cosplaykisat, joista nähtiin All Stars ja Hall Cosplay. Kumpikin kisa oli mahtava, vaikka All Stars -osanottajia olikin vain neljä. Hall cosplayn taso oli korkea ja pukuja oli mahtava nähdä lavalla niin paljon.

Sunnuntaipäivän aloitti myöskin cosplaykisat, tällä kertaa esityskisan muodossa. Esityksetkin olivat älyttömän korkeatasoisia ja nautittavia katseltavia, vaikka osan lähdeteoksia en tuntenutkaan. Voittajaksi noussut Mettaton esitys oli myös oma lempparini. Paljon onnea kaikille muillekin voittajille.
Coniselfie with @Phocidaex3


Seuraavaksi menin kuuntelemaan piilariluentoa, josta sai paljon hyvää informaatiota piilareiden käytöstä. Itselläni on piilareiden kanssa ollut ongelmana lähinnä silmien kuivuminen, mutta nykyään melkein pyrin valitsemaan cosseja, joissa ei tarvitsisi piilareita, koska conipäivä ilman piilareitakin on välillä tarpeeksi väsyttävä.

”Cosplaysta motivaatiota uuteen uraan.” -ohjelma oli mielenkiintoinen, joskin ohjelmanpitäjille tuli turhan kiire loppua kohti mentäessä. Poikien kokemus lavastuksesta, puvustuksesta ja propeista oli hauskaa kuunneltavaa. Cosplay voi olla kyllä mahtava motivaatio työlle, mutta luovalta alalta saattaa olla hankalaa löytää töitä.

Viimeinen ohjelma, jota menin katsomaan oli ”Miksi kukaan ei enää järjestä lavajuoksukisaa?”, jossa eri conien cosplayvastaavat vastasivat kysymyksiin kisojen järjestämisestä. Oli hauskaa kuulla mitä kaikkea kuuluu cosplaykisan järjestämiseen, varsinkin ulkomaisten kisojen karsintajärjestelyihin. Lavajuoksu kisojen järjestämisettömyyteenkin saatiin vastaus, joka odotetusti oli ajanköytölliset ja rahalliset syyt.


Cosvision oli oikein onnistunut tapahtuma ja Verkatehdas toimi tosi hyvin paikkana. Ohjelmaa, jota olisin halunnut nähdä oli enemmänkin kuin nämä, mutta päällekkäisyydet tulivat taas tielle. Tällä kertaa taidekujalta tarttui mukaan kirjaimellisesti syötävän hyvännäköiset keksikorvikset.

I was at Cosvision in Hämeenlinna. It is the only mainly cosplay con in Finland. I was cosplaying Daenerys on both days. Cosvision had loads of interesting panels and great cosplay competitions.


Popcult Helsinki 9.-10.4.2016



Popcult järjestettiin Kulttuuritalolla Helsingissä jo toisen kerran. Viime vuoden tapaan tänäkin vuonna ohjelmakartta oli ihan liian täynnä mielenkiintoista ohjelmaa ja conissa sai juosta ohjelmasalista toiseen eikä siltikään nähnyt kaikkea mitä olisi halunnut. Minulla oli molempina päivinä cossina ensimmäistä kertaa Daenerys Game of Thronesista.



Conipäiväni alkoi lauantaina myyntipöytien ja taidekujan kiertämisellä, mutta koko viikonlopun aikana niiltä ei sattunut tarttumaan mitään matkaan. Ensimmäinen ohjelma mitä menin seuraamaan oli musikaalikohtaukset Disneyn klassikoissa, joka osoittautui juuri niin ihanan analysoivaksi kuin olin sen toivonutkin olevan. Olin itse tehnyt samanlaisia huomioita kohtauksista, mutta ihanaa, että joku jaksaa kaivaa ja nähdä vaivaa ohjelman verran. Musikaalikohtaukset kun ovat niin olennainen osa Disneyleffoja aina olleet.


Seuraavaksi samassa salissa alkoi ohjelma nimeltä: ”Kaanon, kaanon ja kaanon: fandom, adaptaatio ja transmediaalisuus”, joka siis puhui muutamien fandomien suhteista kaanoniin ja adaptaatioihin. Vaikka en olekaan osa kaikkia ohjelmassa käsiteltyjä fandomeita, ohjelma oli kuitenkin mielenkiintoinen ja hauska. Itse pidin tietenkin eniten Harry Potteria ja Game of Thronesia käsitelleistä osoista ihan niiden tuttuuden takia. Ohjelmanpitäjät olivat myös hauskoja ja löytäneet hyviä esimerkkejä, joilla sai kaanoneiden eroja ja samanlaisuuksia esille.

Kaikista pahin päällekkäisyys omalla kohdallani oli cosplaykilpailujen ja Doctor Who sekä Harry Potter -ohjelmien oleminen samaan aikaan. Doctor Whon käsikirjoitukselliset ratkaisut -luento oli mielenkiintoinen, mutt jäi mielestäni liian pinnalliseksi ja käsitteli aiheita jotka on puitu moneen kertaan fandomin sisällä, kuten Moffatin ongelma kirjoittaa naishahmoja. ”Yhteiseksi hyväksi.” - potterin pimeä puoli -ohjelmasta minulla on ristiriitaisia tunteita. Toisaalta olen samaa mieltä ohjelmanpitäjien kanssa siitä, että Dumbledoressa ja varsinkin Kalkaroksessa on paljon pahaa ja mustavalkoisuutta, mutta ohjelmanpitäjien tyyli korostaa puheessaan negatiivisuutta pisti korvaani. Tiedän, että ohjelma käsitteli nimenomaan pimeää puolta ja pidin siitä kokonaisuutena ja varsinkin siitä, että oli onnistuttu löytämään jotain uuttaa pimeyttä esim. McGarmiwasta.


Sunnuntain ensimmäinen ohjelma minulle oli Cosplay&feminismi -luento, joka oli ihan mahtava. Se käsitteli sitä kuinka tekopyhä cosplayn harrastajayhteisö saattaa välillä olla. Cosplay kun mielletään usein liberaaliuden kukkakedoksi, mutta silti on olemassa cgl:n kaltaisia paikkoja netissä, joissa kanssacossaajien haukkuminen on arkipäivää. Itse olen miettinyt samoja teemoja paljonkin ja olenkin yhtä mieltä siitä, että näistä asioista pitää puhua. Vähemmän negatiivisuutta ihmiset!



Sunnuntain toinen ohjelma, jota kävin katsomassa oli ”Nörttikulttuurin nousu ja (t)uho: muistiinpanoja akateemiselta tutkimusmatkalta nykynörttiyden ytimeen.” Pelkäsin ohjelman olevan turhan tylsä akateemisuudessaan, mutta se osoittautui päinvastaiseksi. Ohjelman hienous oli paneelikeskustelumainen tyyli ja se kuinka yleisö sai osallistua keskusteluun paljon. Koin paljon samankaltaisuutta tutkimukseen haastatelluiden kanssa esim. siitä kuinka määrittelen nörttiyden merkittäväksi osaksi persoonallisuuttani ja etten olisi sama ihminen ilman fandomeita.


Popcult oli kokonaisuudessaan mahtava tapahtuma ja pidin varsinkin siitä, että koko ajan oli mielenkiintoista ohjelmaa tarjolla. En melkein malta odottaa ensi vuotta, jos ohjelman mielenkiintoisuus pysyy samanlaisena. Oli myös kiva nähdä tuttuja pitkästä aikaa ja hengailla ihmisten kanssa yleensä. 

I was at Popcult Helsinki almost a month ago. It was the first time I wore Daenerys to a convention. Popcult had loads of interesting panels and programs about for example Harry Potter, Game of Thrones and geekculture in general.


Cosplay: Daenerys Targaryen – Game of Thrones


Game of Thrones on kuulunut lempisarjoihini jo pitkän aikaa sekä kirja- että tv-muodossa ja Daenerys ehdottomiin lempihahmoihini koko saagasta. Game of Thronesista olen tehnyt Aryan aikaisemmin ja Daeneryskin on hengaillut pitkään cosplaysuunnitelmalistallani. (Ai miten niin taas vahvoja naishahmoja cosseissani?) Päätin toteuttaa tämän puvun nyt, koska se oli sopivan haastava ja sasin sen hyvin valmiiksi tähän kuudennen kauden alkuun.

Game of Thrones has been one of my favourite shows for a long while now in books and TV both. Daenerys is one of my favourite characters from the whole saga. I've already done Arya from Game of Thrones and Daenerys has been on my planned cosplays list a long time too. (Oh, yet another strong woman as my cosplay?) I decided to do this cosplay now as it was challenging enough and I got it ready almost perfectly for the start of season six.

Daenerys Targaryen Qarth -dress cosplay from Game of Thrones season two episode five


Päädyin valitsemaan nimeomaan tämän toisen kauden viidennessä jaksossa näkyvän Qarth- mekoksikin ristityn puvun Daenerykselta, koska ihastuin mekkoon jo silloin, kun ekaa kertaa katsoin toista kautta. Silloin jo ajattelin, että vitsi kun tuon osaisin joku päivä tehdä. Koin vuoden alussa vielä epäröintiä siitä riittävätkö taitoni puvun toteuttamiseen, mutta päätin haastaa itseäni kunnolla. Tulikin sitten kokeiltua aika montaa juttua ekaa kertaa cosplayn saralla.

I decided to do this Qarth -dress that she wears in season two episode five because I fell in love with the dress the moment I saw it in the show. Then I thought that I would like to be able to make that costume one day. At the start of this year I had doubts of my skills but I decided to challenge myself. It just so happened that I did a lot of firsts in cosplay while making this dress.

Ensimmäinen uusi juttu mikä tuli eteeni tätä pukua tehdessä oli satiini kankaana. En ollut aikaisemmin ommellut mitään siitä ja minulla oli siitä ennakkokäsityksenä, se että liukkauden takia sitä on haastavaa ommella. Lisäksi minun täytyi vielä maalata sitä ensin. Mekon pohjakankaana siis toimi vaaleansininen satiini, johon maalasin kultakuviot käsin ja kangasspraylla. Spraysta ei tullut aivan niin metallinhohtoinen ja kiiltävä jälki kuin olisin toivonut. Kangasmaali oli työlästä levittää ja saada näyttämään oikeanlaiselta, mutta lopulta onnistuin siinä mielestäni ihan hyvin.

The first new thing I did was satin as a fabric choice. I had heard that it would be hard to sew as it is so slippery. On top of that I had to paint it first. The base of the dress in light blue satin that I painted with gold spray and acrylic paint. The spray paint didn't quite give the metallic shine I wanted but the acrylic was great.

Kangasta maalauksessa
Fabric being painted
Itse mekko osoittautui yllättävän helpoksi ommella. Mietin paljon etukäteen miten sen saa pysymään päällä, koska alkuperäisessä se oli saatu näyttämään niin helpolta. Tujottelin reffikuvia vaikka miltä puolelta ja yritin saada selvää mekon mallista. Lopulta päädyin ompelemaan mekon kolmesta eri osasta. Hameosa oli yksinkertaisin tehdä, vaikka kangasta olikin paljon, kun sitä piti saada rypyttymään. Yläetuosa on tehty kahdesta kangassuikaleesta, jotka ompelin yhteen jättäen kaula-aukon ja joiden alaosa on kiinni hameosassa. Selkäosa on maahan asti ulottuva viitta, joka on kiinni muussa mekossa vain olkapanssareissa ja sivuilta muutamalla ompeleella, niinkuin se näyttäisi reffikuvassakin olevan.

The dress was surprisingly easy the sew. I thought a lot about it beforehand especially how it will stay on. I spent so much time watching reference pics from every side trying to figure out the dress. In the end I made the dress form three parts. The skirt part was the easiest to make although it had the most fabric as it had to crepe. The top from part is made out of two fabric pieces sewn together from the front and attached to the skirt part. The back of the dress is a cape and it is attached to the rest of the dress only from the shoulder armour and from the sides with a few stitches like it was in the reference pics.

Toinen upouusi juttu minulle oli worbla, josta siis olkapanssarit ja vyö on tehty. Päädyin käyttämään worblaa, koska ensimmäinen jumppapatjasta tekemäni kokeiluversio panssariosista meni mönkään. Nyt en edes ymmärrä miksi lähdin tekemään näitä mistään muusta kuin worblasta. Korsettivyötä on todella hankalaa tehdä oikean kokoiseksi joten lopullinen versio vyöstä on liian iso minulle. Lisäksi tajusin, että ohuimmat kohdat vyöstä katkeilevat kun korsettivyö on päällä koko päivän ja liikkuessa. Ainakin seuraavan kerran tiedän käyttää paksumman kerroksen worblaa. Muuten olen tyytyväinen panssariosien ulkonäköön ja toimivuuteen.

The other completely new thing for me was worbla, which I made the belt and shoulder armours from. I decided to use worbla after my first try made out of a yoga mat failed. Now I don't even understand why I tried to make them form anything else but worbla. The corset belt was hard to do the way that it would be the perfect size and it still is too big for me. I also realized that the thinnest parts of the belt snapped when the belt was on for the whole day. At least the next time I know to use a thicker layer of worbla. Besides that I am happy with how the armour looks and works.

 

Laitoin paperista tekemäni muotin worblan päälle ja piirsin rajat worblaan. Sitten leikkelin silitysraudan ja mattopuukon avulla palaset irti.I made a model of the belt out of paper and traced it to the worbla sheet. Then I cut the pieces out with the help of an ironing and an utility knife. 















Gessoa päälle/Gessoing it out

Valmiit armorit/ finished armour pieces


Vyöstä roikkuvat helmikoristeet, joita nimitän tässä nyt vaikka helmikoruiksi, tein kullanvärisestä panssariketjusta ja cernit massasta. Kaikki helmet/muut koristeet on muotoiltu cernitistä ja maalattu akryyli- ja spraymaaleilla. Ohutta kultaista panssariketjua löysin puuilosta ja helmet on kiinnitetty siihen oikeille kohdille kuumaliimalla.

The pearl pieces hanging from the belt are made of a thing golden chain and cernit clay. All the pearls/other dangling things are made out of cernit and painted with acrylic and spray paint. They are attached to the chain with hot glue.

Koruosia/pieces of jewellery


Valmiit helmikorut/ finished pearl pieces


Peruukin päätin tilata ebaysta suoraan hahmon nimellä ja tilasin suoremman peruukin, kun lopputulos lopulta oli. Sainpahan ainakin haluamani näköisen peruukin itse muokkaamalla. Lopulta kihartamiseen kului aikaa tunteja, koska päätin tehdä ne pikkulettien avulla. Yllättävää kyllä, hyvää musiikkia/podcastia kuunnellessa cosplayta tehdessä aika lentää huomaamatta.

I decided to order the wig from ebay and it ended up being straighter than I wanted it to be. Well at least I managed to make it look great with hours of plaiting and cutting. Surprisingly that went by fast with great music and podcast to listen to.

 

Tässä näkyy peruukin alkuperäinen muoto, johon tein lettikampauksen ennen kihartamista.
Here is the wigs original form to which I made the plaits before curling it. 

 

Kihartamisen vaiheita ja valmis peruukki/ Making it more curly and finished wig

Daenerys on järjestyksessään yhdestoista cossini ja ehdottomasti aikaa vienein ja haastellisin cossini tähän mennessä. Sitä tekiessä oli kivaa huomata, että olenhan minä jotain oppinutkin näitä cosseja tehdessä, kun avaruudellinen hahmotuskyky puvun osien ja ompelun suhteen on helpompaa. Oli myös hauskaa testata itseään uusilla materiaaleilla. Tämänkin puvun lopputulos oli kuitenkin kaiken sen vaivan arvoista. Kuvat ovat cosvisionista kahden viikon takaa ja kuvaajana toimi @Phocidaex3

Daenerys is my eleventh cosplay and definitely the most time consuming and hardest up to this point. While I was making it it was nice to notice that I've managed to learn something while cosplaying, when my perception of fabric pieces and sewing was easier. It was also fun to test myself with new materials. Making this costume was worth all of it though. The pictures are from Cosvision






Selfie popcultista/ Selfie from popcult





sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Yukicon 3.0 27.-28.2.2016

Kolmannen kerran järjestetty Yukicon järjestiin ensimmäistä kertaa Helsingin messukeskuksessa ja oli samalla myös eka Yukicon johon itse osallistuin. Cossina oli tällä kertaa Traconissa ekaa kertaa päälläni ollut Yona. Messukeskus oli paikkana toimiva, joskin käytävät olivat tuskallisen täynnä ohjelmien loputtua, varsinkin pääsalissa.


Lauantaiaamumme alkoi sisäänpääsyn jonotukselta ja jono ovien edessä olikin todella pitkä. Sisäänpäästyämme ja vähän paikkoihin tustustuttamme suuntasimme seuraamaan ohjelmaa Valitsen sinut! -musikaali: Kulissien takana, joka siis kertoo Popcultissa ensi-iltansa saavasta Pokémon musikaalista. Ohjelma oli suhteellisen mielenkiintoinen, joskaan siitä ei saanut paljoa irti spoilerivaaran takia. Puhe olikin aikalailla ympäripyöreää ja sellaista mitä voi ennen varsinaista esitystä olettaa. Pienet paljastukset puvustuksesta, lavastuksesta ja musiikista olivat kuitenkin kivoja ja saivat ainakin minut odottamaan musikaalin näkemistä entistä enemmän. Toivonkin, että musikaalin tekijät tekevät esitysten jälkeen puheohjelman, missä burgeroidaan kaikki mahdollinen musikaalista.


Harmiksemme Meikkauksesta Cosplayssa -luento oli peruttu, joten päädyimme kiertelemään myyntipöytäsalia, taidekujaa ja kirpparia sekä pelaamaan rytmipelejä. Myyntipöytäsalista mukaani tarttui kaksi uutta pinssiä, mangaa sekä Sly3 -peli, jota olen aiemmin päässyt testailemaan vain kavereiden luona monta vuotta sitten. Omistan vieläkin harmillisen vähän pleikkapelejä ja vain PS2:n. Menimme myös pelailemaan rytmipelejä ja huone missä tanssi- ja rytmipelit olivat oli conin tukalin, ahtain ja meluisin. Desibeliero huoneen ulko- ja sisäpuolella oli järkyttävä.

Yonan Photoshoot -kuvia *täällä*
Photoshoot pics of Yona are *here*

Lauantain toinen ohjelma, jota menimme katsomaan oli Another Castle ja Riverside Castle -kuorojen yhteisesitys. Kuorokonsertit coneissa ovat aina olleet hyviä ja tämäkään ei tuottanut pettymystä. Kuoromusiikkia on hauska kuunnella, vaikka en tunnistanut puoliakaan kappaleista.

Sunnuntaiaamumme alkoi pukuvuotopaneelilla, joka oli oman conini kohokohta. Olin katsomassa tätä paneelia myös Cosplayn SM -kisoissa. Pukuvuoto on siis cosplaypaneeli, missä keskustellaan ajankohtaisista skenen aiheista ja lopuksi äänestetään annetaanko aiheelle punaista vai vihreää valoa. Keskusteluaiheet olivat hyviä ja ajatuksia herättävi ja niitä käsiteltiin viihdyttävästi. Ainoa huono puoli ohjelmassa oli se, että se loppui liian lyhyeen.


Seuraava ohjelma, jota menimme kuuntelemaan oli Crossplay: sukupuolen karnevalisaatio. Itsekin crossannena oli mielenkiintoista kuulla näkemyksiä aiheesta. Ohjelmanpitäjät käsittelivät aihetta nimenomaan naisnäkökulmasta ja toivat esille hyviä keskustelunaiheita ja crossplayn ongelmia. Ohjelmanpitäjien ja yleisön esittämät ongelmat joihin he olivat törmänneet cossatessaan ja crossatessaan olivat todella ikävää kuultavaa. Ihmetyttää välillä millaisia sammakoita ihmiset voivatkaan päästää suustaan.


Sunnuntai-iltapäivänä oli luvassa cosplaykisat eli NCC-karsinta, Hall Cosplay ja Photoshoot -kilpailu. NCC-kisaajien määrä oli kutistunut kahteen kisaajaan (?!), joista tuomarien oli varmasti vaikea päättää kumpi saa edustuspaikan. Photoshoot kisan kuvat olivat upeita ja Hall Cosplayn puvut myös. Onnea kaikille voittajille!






Yukiconostoksia

Ensimmäinen Yukiconini oli mielenkiintoinen kokemus. Olin aiempina vuosina jättänyt Yukin väliin, mutta nyt päätin hankkia lipun, sillä pitihän ensimmäinen messukeskuscon päästä näkemään paikan päällä. Yukicon oli mukava con, joskin toivon sen kehittyvän tulevaisuudessa vieläkin paremmaksi. Oli ihanaa nähdä niin paljon cosseja Undertalesta ja Love Livesta. Oli mukavaa myös nähdä ja hengata tuttujen kanssa ja kiitoksia kaikille Yonasta kuvia ottaneille ja kehuneille! Seuraava conini olisi luvassa huhtikuussa Popcultin muodossa.

Summary in English: I went to Yukicon 3.0 which was held in Helsinki. I cosplayed as Yona which I wore to Tracon the first time. There were a lot of Undertale and Love Live cosplays and the cosplay contests were great. Although the NCC preliminaries had only two contestants. My next con is going to be Popcult in April. 

perjantai 22. tammikuuta 2016

Cosplay: Joy – Inside Out: The Photos

Frostbiten cossiksi valikoitui Joy tai suomalaisittain Ilo Inside Out -elokuvasta, kun päätimme *Rosan* kanssa tehdä paricossin tästä sympaattisesta elokuvasta. Joy on järjestyksesään kymmenes cossini. Kuvat on otettu lauantaina 16.1. Sibeliustalolla *Frostbitessa*. Ulos emme uskaltautuneet, kun pakkasta oli niin paljon. Kuvaajana toimi ystävämme Lilja. Joyn tekemisestä asiaa *täällä.
 
I made Joy from Inside Out for Desucon Frostbite, when we decided to do a pair cosplay with *Rosa* from this sympatic movie. Joy is my tenth cosplay. The pictures were taken on 16th of January at *Desucon Frostbite.* We didn't go outside because it was so cold. Pictures were taken by out friend Lilja. I also made a post about making this cosplay and it can e found from *here.*




Joy selfie





Ilmeet 5/5





Jos satuitte ottamaan kuvia Joysta ja Sadnessista, otan mieluusti vastaan niitä! 


Cosplay: Joy – Inside Out: The Making of

 Kun näin Inside Outin viime lokakuussa minulle iski halu cossata jotakin siitä. Myöhemmin puhuin tästä *Rosalle* ja päätimme toteuttaa Joyn ja Sadnessin, tai suomalaisittain Ilon ja Surun *Frostbiteen*. Mietin pitkään viitsinkö ostaa ihomaalin Joyta varten ja lopulta päädyin ostamaan sen vasta samana perjantaina kuin Frosti alkoi. Halusin tehdä cossin lopulta kunnolla vähintään tämän kerran, kun olin kuitenkin käyttänyt aikaa sen muihin osiin. Joy on järjestyksessään kymmenes cossini ja kuvia cossista enemmän löytyy *täällä*.

When I saw Inside Out last October I was tempted to cosplay something from it. Later I talked to *Rosa* about this and we decided to do Joy and Sadness for *Desucon Frostbite*. I thought a long time if I should buy skin paint for Joy and finally decided to buy it on the same Friday that Frostbite started. I wanted to do this cosplay properly at least once, because I had put effort to the other parts of it. Joy is my tenth cosplay ever and pictures of this cosplay can be found *here.*

Lopputulos/The result

Yksi syy miksi Joyn tekeminen oli lopulta helppo valinta oli se, että minulla oli jo peruukki valmiina häntä varten. Olin ostanut sen aiemmin Desuconin kirppispöydiltä, kun sen sai halvalla. Kun tajusin tämän eräänä iltana, minun oli pakko testata peruukin tomivuutta ja päädyin muokkamaan sitä, kunnes kello lähenteli kahta aamuyöllä.

One reason that I decided to do Joy was that I already had a wig for her. I had bought it from Desucon last time as it was cheap. When i realized this on one evening, I had to test out if the wig works and ended up modifying it until it was two in the morning.

Peruukin muokkausvaiheita/Some point of wig modification

Edellinen omistaja oli leikellyt peruukin suhteellisen lyhyeksi, joten varsinkin ostahiusten muokkaaminen osoittautui haastavaksi. Sain se kuitenkin kiinnitettyä lopulta karmealla kasalla muotovaahtoa ja lakkaa. Töyhtö oli toinen ongelma, koska en ollut tehnyt sellaista aikaisemmin. Peruukissa oli kuitenkin edellisen omistajan jäljiltä ahoge, jonka avulla sekin oli lopulta yllättävän helppo saada pysymään pystyssä. Naureskelen edelleen sille, että Joy on ensimmäinen töyhtön omaava hahmo, jota cossaan ja tietenkin se on sitten länsimaisesta lähteestä. Viimeistelyssä lisäsin peruukkiin askasteluglitteriä, jotta siihen saisi lisää elokuvassa näkyvää hohdetta.

The previous owner had cut the wig a little bit too short, so modifying the bangs was a challenge. I made it work with a hideous amount of hair products. The ahoge was an another problem because I had never done one before. The previous owner had a little ahoge in the wig previously, so it was surprisingly easy to hold it up in the end. I am still laughing at the fact that Joy is the fist character I've cosplayed that has an ahoge of some kind and she is from a western franchise. I also added glitter to the wig, so it would be more shiny like in the movie.

Töyhdön tekemistä 
Joy toi myös kaipaamaani haastetta cosplayn puolelle, kun ryhdyin ompelemaan mekkoa. Mekon tekemisessä oli haastavinta saada se istumaan kunnolla vyötärön kahdalta, sillä en ollut aiemmin tehnyt mekkoa kahdesta eri osasta. Lopulta ompelin selkään ylimääräisen sauman, jotta mekko näyttäisi paremmalta. Myöhemmin onnistuin tuhrimaan mekkoa kukkakuvioita maalatessani ja totesin, että olisin muutenkin voinut olla huolellisempi sitä tehdessä, sillä minulla oli kuitenkin paljon aikaa. Viimeistelyä tein myös valkoisella kangastussilla, kun halusin saada valkoisesta viivakuvioinnista näkyvämmän. Olinhan kuluttanut sen ompelemiseen aikaa tunteja.

Joy was also the challenge I needed in cosplay, as I started sewing the dress. The hardest part of that was to make it fitting around the waist as I had never done a dress from two pieces before. In the end I had to sew an extra seam to the back so it would look alright. Later while painting the flowers in I managed to smudge the dress and I thought I could have been more careful while making it, because I had a lot of time. I made finishing touches with a white fabric pen, when I wanted the lines to stand out more. I had been sewing them on for hours previously.

Vekkejä 

Mekko ennen viivoja ja maalia/The dress before the lines and paint
Viivojen ompelua/Sewing in the lines


Kangastussin lisäämistä/Adding the fabric pen




Kukkien maalaamista/Making the flowers

Valmis mekko/finished dress
Muistopallo syntyi styroksipallosta. Itseasiassa samanlaisesta pallosta, joita käytin Namin Clima Tactiin. Hiomisen jälkeen se sai päällysteeksi keltaisen maalin ja lakkakerroksen. Koska pallon kummassakin päässä on reikä, sinne sai sisään pienen valon, joka on tarkoitettu koiran kaulapantaan tms. kiinnitettäväksi. Valo ei kuitenkaan päivällä näkynyt oikeastaan mihinkään, mutta kiva lisä se oli silti.
The memory ball was made out of a Styrofoam ball. The same kind that I used for Nami's Clima Tact. After whetting it I painted it yellow and finished it with a layer of varnish. Because the ball had small holes on either side of it, I put a small light inside of it. The light is normally used when walking dogs in the dark. In the end the light couldn't really be seen in the daylight but it was fun to have.

Ennen/Before

Jälkeen/After


Etsin pitkään keltaisia sukkahousuja kaupoissa kierrellen, mutta päädyin lopulta ostamaan ne ebaysta, mikä tuli lopulta varmasti yksikertaisimmaksi ja halvimmaksi vaihtoehdoksi. Mietin tosiaan pitkään ihomaalaamista tai sen pois jättämistä ja testasinkin erilaisia meikkivaihtoehtoja sen tilalle. Päädyin kuitenkin maalaamaan ja olen onnellinen päätöksestäni, vaikka siihen menikin lauantaiaamuna paljon aikaa ja maalia löytyy vieläkin käsien alta. Joyta oli mukavaa tehdä, kun mekko oli isoin osuus cossia varten, mutta se haastoi sopivasti. Näin Joyn tehtyäni ja edelleen Frostin jälkipärinöissä olen miettinyt, että haluaisin toteuttaa jotain vaikeampaa cossia seuraavaksi. No, tulevaisuus näyttäköön. Kiitoksia kaikista kehuista, joita cosseistamme saimme!

I spent loads of time looking for the yellow tights, but decided to order from ebay in the end. It probably was the best solution and definetily the cheapest. I wondered about leaving the skin paint off and even tested a few make up choices for Joy. In he end I'm happy that I decided to do it, although it took a long time and I can still find paint under my arms. Joys was enjoyable to make, because the dress was the biggest thing to make for it and it was challenging. I would want to make something more challenging next as I'm still hyped from Joy and Frosbite, but we'll see. Thank's for all the praises we got for our cosplays!

Ihomaalin testausta/Testing out the skin paint

Joku cossitesti/ Some form of costest