Pages

torstai 10. syyskuuta 2015

Cosplay: Yona - Akatsuki no Yona: The Making of



Yona oli aika tuore tulokas cosplaysuunnitelmalistallani, sillä katsoin animen vasta tämän vuoden alussa. Cosplaysuunnitelmalistallani on majaillut paljon hahmoja joiden toteuttamista olen miettinyt pitkään, mutta Akatsuki no Yona iski kerralla niin lujaa, että oli pakko toteuttaa Yona tähän väliin. Varsinkin, kun anime on vielä suhteellisen ajankohtainen.

Yona was a new character on my cosplay list, because I watched the anime in the beginning of this year. There is a lot of characters on my planned cosplay costumes list, that I've been wondering of making a long time, but Akatsuki no Yona hit me so hard at once that I had to make it now. Especially, when the anime is still somewhat current.


Refenrence pics
Yonasta tulikin sitten yhdeksäs cosplayni ja ensimmäinen cosplaypukuni, johon olen tehnyt kaikki ommeltavat osat ja propit alusta asti itse. Eli samalla tämä on myös isoin cosplayprojektini koskaan. Aloitin Yonan työstämisen heinäkuun alussa ja yhteensä tunteja cossin työstämiseen meni noin vuorokauden verran. Sain cossin valmiiksi hyvissä ajoin ennen Traconia ja siksi ehdinkin pitää photoshootin jo aiemmin Traconviikolla.

So Yona became my ninth cosplay costume in total and the first one I made all the clothes and props for from scratch. So it also is the biggest cosplay project I've made yet. I started to make this cosplay in the beginning of July and in hours it took me about 24 hours to make. I was finished with the costume a great time before Tracon and that is why I had the chance to do a photoshoot earlier that week.

Yonan vaateosien ja varsinki liivin ompelu tuotti minulle etukäteen pelkotiloja siitä ,että riittävätkö taitoni. Mekko oli yksinkertainen tehdä ja syntyikin lopulta yhden illan aikana. Liivissä haastellisimmaksi osaksi osoittautui ruskea kaulus, minkä paikalleen asettaminen oli työn ja tuskan takana. Nuppineuloitin sen kiinni varmaan kolmeen eri kertaan ja ompelin sekä purin muutamaan kertaan ennen kun se näytti mielestäni hyvältä.

Sewing the clothes and especially the vest made me panic beforehand, as I didn't know if i would have enough skill to do them. The dress was simple to make and it came together in one night. The hardest part of the vest was the brown collar as I assumed that it would be. Placing and sewing it right took me at least five times before it look good enough in my opinion.
Kaavoitusta

Liivin tekovaiheita ja valmis liivi/
Making the vest and a finished vest
 





Mekon tekovaihetia/Making the dress




Valmis mekko



Vyö ja rusettiosan toteutuksessa haasteita olivat kiinnityssysteemi ja itse rusetti. Päätin ommella rusetin kiinni vyöhön ja jättää sidottavat osat irralleen roikkumaan. Kiinnistyssysteemille mietin vaihtoehtoja tarroista naruihin, mutta sattumalta löysin kotoa hakasia. Hakasissa olikin sitten oma ongelmansa, kun ne piti ommella käsin kiinni. Olen kuitenkin tyytyväinen lopputulokseen ja hakaset osoittautuivat todella hyväksi vaihtoehdoksi.

The challenges of making the belt and the bow were the bow and attachment. I decided to sew the bow straight onto the belt and leave the parts for tying hanging. I considered a lot of options for the attachment, but decided to go with hooks, because I happened to find them from home. The only problem was that they had to be sewn on by hand. In total I'm satisfied with the outcome and the hooks appeared to be a great option for this.



Vyöosa valmiina/ belt part done

It's ready!


Yonalle sopivan peruukin löytämisen uskoin olevan hankalaa, kun sen olisi pitänyt olla juuri tietyn sävyinen pinkkiin taittava punainen. Tilasin ebaysta tämän käytössä olleen peruukin ja se oli malliltaan hyvä, mutta sävy oli vähän liian tumma. Pienen leikkelemisen muotoilun jälkeen päätin kuitenkin mennä tällä peruukilla. Violetit piilolinssit oli helppo löytää, niitä saa nykyään suomalaisistakin nettikaupoista. Yonaan tulleet piilarit olivat tosi hyvän laatuiset ja tarpeeksi peittävät.

I believed that finding the wig for Yona would be a challenge, as it had to be the exact shade of red. I ordered this wig from ebay and it's great in shape but a little too dark in shade. After a little cutting I decided to go with it anyway. The purple contact lenses were easy to find, as Finnish online stores sell them too nowadays. The contacts for Yona were really great and covered enough.
Peruukinmuokkauken joku vaihe

Kengät Yonaa varten löysin ihan kirpparilta muutamalla eurolla. Niissä oli alumperin rusetti päällä, mutta sen sai yllättävän helposti ja nopeasti leikattua pois. Ballerinat osoittautuviat kuitenkin oikeiksi jalantappajiksi, sillä se hankasivat pahasti kantapäätä ja isovarpaan tyveä. Onneksi sain testattua niitä photoshootissa ennen Traconia ja todettua samalla, että pitääkin ottaa laastaripaketti coniin mukaan. Silti tällä hetkellä parantelen jalkojani Traconin jäjiltä. (Cosplay ilman tuskaa on teeskentelyä, vai mitä?)

I found the shoes for Yona from flea market for a few euros. They originally had a bow on top but it was surprsingly easy to cut off. These shoes turned out be killers as they made blisters to my feet. Luckily I tried them before Tracon, because otherwise I wouldn't have known that I would have to take a packet of bad-aids with me. Anyway, I'm still curing my feet after Tracon.


Tappajakengät/Killershoes :<


Korvakorut olivat itseasiassa ensimmäinen juttu mitä tein tätä cosplayta varten. Sain ebaysta tilaamani tupsut kolmessa päivässä, joten päätin sitten tehdä jotain cossin eteen. Helmet löytyivät kotoa valmiina ja maalasin ne vihreiksi ihan askartelumaalilla. Korvakorukoukkujakin minulla oli valmiiksi, korvisfriikki kun olen. Lopulta korvikset syntyivät noin puolessa tunnissa, mikäli maalin kuivumista ei lasketa mukaan.

The earrings were the first thing i did for this cosplay. I got the tassels in three days from ebay so i decided to do something for the costume. I had the pearls already and I painted them green with crafting paint. I already had earring hooks too, as I am anearring freak. In the end I made the earrings in half an hour, if you don't count the time of the paint drying.


Tupsuja ebaysta

helmien alkuperäinen väri ja korviskoukkuja

Valmiit korvikset/Finished earrings


Propit osoittautuivat tämän cossin aikaa vievimmäksi ja hankalimmiksi osiksi tehdä. Tiesin kyllä tämän jo etukäteen, mutta silti ajan vierähtäminen yllätti. Aloitin viinen pussin ompelusta ja sisällä olevan putkilon maalaamisesta. Ruskeaa kangasta riitti juuri sopivasti pussin reunaan ja kantohihnaan. Pussi oli viimeinen osa, jonka ompelin Yonaa varten. Putkilon tein pringlespurkista, joka on maalattu akryylimaalilla.

The props turned out to be the hardest parts of this cosplay to make. I knew that beforehand but still I got surprised of how much time making them took. I started by sewing the bag for the quiver and painting the tube inside it. I had just enough brown fabric left for the outline and the strap. The bag was the last thing I sewed for Yona. I made the tube out a a pringlestube and painted it with acrylicpaint.


Valmis pussi/Finished bag


Pringlespurkin muodonmuutos


Kun ommeltavat osat olivat valmiina, ryhdyin tekemään jousta. Koska me asumme omakotitalossa ja meillä on pihalla ja autotallissa paljon tilaa varastoida kaikenlaista, jousen pohjavaneri löytyikin ihan kotipihasta. Piirsin ensin jousen kaavaan paperille, josta mallinsin sen vanerille. Vanerista jousi sirkkelöitiin irti ja vaikeimmat osat sahasin pois käsin. Sitten alkoi omasta mielestäni tuskallinen pitkän ja turhauttava hiomis- ja kittausvaihe, jossa siis kittasin suurimmat koloset piiloon ja tein jousen pinnasta muutenkin tasaisemman. Okei, oli se näpertely välillä hauskaakin, mutta kyllä siitä hiomisesta sai kätensä kipeäksi.

When the sewed parts were ready I started to make the bow. Because we live in the suburbs we have a lot of space to keep stuff lying around, so I found the wood for the bow from our yard. First I drew a pattern for it and then i drew it on the wood. Then I sawed it out. Then began the in my opinion painful and agonizing part of whetting and puttying. Ok, it was fun at times but all I got was a sore hand form all the whetting.


Paperille piirretty kaava

Kaavan piirtoa vanerille

Sahaamista

Hiomista ja kittaamista vaatii


Juuri ennen maalamista

Seuraavaksi oli vuorossa maalausvaihe ja jänne sekä viimeistely. Jänteen tein kieputtamalla siimaa jousen ympärille ja virittämällä siiman paikalleen kuumaliiman avulla. Lopulta satojen kierrosten jälkeen siima näytti liian siniseltä, joten kieputin päällimäiseksi kerrokseksi valkoista ompelulankaa. Siiman ainoa ongelma jänteenä on se, ettei se veny läheskään niin paljon kuin oikean jänteen pitäisi, mutta cosplayssa se näyttää tarpeeksi hyvältä ja oikealta. Jousen kädensijan tein kuluneesta ideaalisiteestä. Jousesta tuli loppuen lopuksi noin metrin mittainen ja olen siihen tyytyväinen.

Next I painted the bow and added the string and the finishing touches. I made the string by putting fishing line around the bow and putting the string in place with hot glue. In the end after hundreds of layers of fishing line it looked too blue so I made the outer layer out of white sewing thread. The only problem with fishing lne being the string is that it doesn't stretch as much as a real string is supposed to, but in cosplay it looks just fine and right enough. I made the handle out of an old elastic bandage. The bow is about a meter long and I think it turned out great.


Maalaamisen jälkeen

Valmis jousi

Siimakieputusta


Nuolia varten kävin ostamassa ohuinta puurimaa mitä löysin ja sitä sai halvalla. Yksi kuuden metrin pituinen rima maksoi 2,50e. Siitä sai sopivasti kahdeksan nuolta. Nuolenkärjet tein Cernit -askatelumassasta, minkä työstäminen oli osittain tuskaa, koska massa on todella kovaa muovailtavaa, jos sitä ei ensin käytä tarpeeksi kuumassa vedessä. Pinnasta oli myös mahdotonta saada tasaista. Sulat nuoliin sain linnulta, joka oli jäänyt meidän katiskaan kiinni :(. Iskä oli löytänyt vain kasan sulkia katiskasta. Olin jo tätä aiemmin kyllä löytänyt sulkia pitkin metsää koiralenkeillä käydessäni. Yritin kiinnittää sulat nuoliin kaivertamalla ensin kolon puurimaan, mutta totesin, että riman halkeaa liian helposti. Parhaaksi vaihtoehdoksi jäi kuumaliimalla kiinnittäminen. Toisia päitä puurimoista vuolin kapeammiksi ja tein nuolenkärkiin reiät kuumaliimaamista varten.

For the arrows I bought the thinnest wooden bar I could find and luckily it was cheap. I made eight arrows. I made the heads of the arrows out of Cernit clay and working with it painful because the clay was so hard to mould. It was also impossible to make the surface even. I got the feathers from a bird that got stuck to our fish trap. :(. My dad found a bunch of feathers from the fish trap. Before that I had also collected feathers from the forest as I went for walks with our dog. I attached the feathers with hot glue.

Puurimoja ja sulkien kiinnitystä
 




Nuolenkärkiä tekovaiheessa

Valmiita nuolia/Finished arrows

Yonan toteuttaminen kävi lopulta helpommin kuin odotin, vaikka olihan se haasteellisin ja aikaa vievin cosplayprojektini koskaan. Sain tästä lisää intoa haastaa itseäni cosplayn parissa yhä enemmän tulevaisuudessa. Katsotaan, saanko ensi vuodelle aikaiseksi yhtä suurta tai suurempaa pukua/projektia. Huomasin myös saaneeni Traconista lisäinnostusta pukuiluun oikein kunnolla.

Making Yona was easier than I expected, although it was the most challenging and time consuming cosplay that I've made. I got more passion to challenge myself in cosplay in the future. Let's see, if I'll make another big costume/project next year. I also noticed that Tracon gave me even more passion to make cosplays.


Link to *Photoshoot* pictures and *post about Tracon*


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti