Yona oli aika tuore tulokas
cosplaysuunnitelmalistallani, sillä katsoin animen vasta tämän
vuoden alussa. Cosplaysuunnitelmalistallani on majaillut paljon
hahmoja joiden toteuttamista olen miettinyt pitkään, mutta Akatsuki
no Yona iski kerralla niin lujaa, että oli pakko toteuttaa Yona
tähän väliin. Varsinkin, kun anime on vielä suhteellisen
ajankohtainen.
Yona was a new character
on my cosplay list, because I watched the anime in the beginning of
this year. There is a lot of characters on my planned cosplay
costumes list, that I've been wondering of making a long time, but
Akatsuki no Yona hit me so hard at once that I had to make it now.
Especially, when the anime is still somewhat current.
|
Refenrence pics |
Yonasta tulikin sitten yhdeksäs
cosplayni ja ensimmäinen cosplaypukuni, johon olen tehnyt kaikki
ommeltavat osat ja propit alusta asti itse. Eli samalla tämä on
myös isoin cosplayprojektini koskaan. Aloitin Yonan työstämisen
heinäkuun alussa ja yhteensä tunteja cossin työstämiseen meni
noin vuorokauden verran. Sain cossin valmiiksi hyvissä ajoin ennen
Traconia ja siksi ehdinkin pitää photoshootin jo aiemmin
Traconviikolla.
So Yona became my ninth
cosplay costume in total and the first one I made all the clothes and
props for from scratch. So it also is the biggest cosplay project
I've made yet. I started to make this cosplay in the beginning of
July and in hours it took me about 24 hours to make. I was finished
with the costume a great time before Tracon and that is why I had the
chance to do a photoshoot earlier that week.
Yonan vaateosien ja varsinki liivin
ompelu tuotti minulle etukäteen pelkotiloja siitä ,että
riittävätkö taitoni. Mekko oli yksinkertainen tehdä ja syntyikin
lopulta yhden illan aikana. Liivissä haastellisimmaksi osaksi
osoittautui ruskea kaulus, minkä paikalleen asettaminen oli työn ja
tuskan takana. Nuppineuloitin sen kiinni varmaan kolmeen eri kertaan
ja ompelin sekä purin muutamaan kertaan ennen kun se näytti
mielestäni hyvältä.
Sewing the clothes and
especially the vest made me panic beforehand, as I didn't know if i
would have enough skill to do them. The dress was simple to make and
it came together in one night. The hardest part of the vest was the
brown collar as I assumed that it would be. Placing and sewing it
right took me at least five times before it look good enough in my
opinion.
|
Kaavoitusta |
|
Liivin tekovaiheita ja valmis liivi/
Making the vest and a finished vest |
The challenges of making
the belt and the bow were the bow and attachment. I decided to sew
the bow straight onto the belt and leave the parts for tying hanging.
I considered a lot of options for the attachment, but decided to go
with hooks, because I happened to find them from home. The only
problem was that they had to be sewn on by hand. In total I'm
satisfied with the outcome and the hooks appeared to be a great
option for this.
|
Vyöosa valmiina/ belt part done |
|
It's ready! |
Yonalle sopivan peruukin löytämisen
uskoin olevan hankalaa, kun sen olisi pitänyt olla juuri tietyn
sävyinen pinkkiin taittava punainen. Tilasin ebaysta tämän
käytössä olleen peruukin ja se oli malliltaan hyvä, mutta sävy
oli vähän liian tumma. Pienen leikkelemisen muotoilun jälkeen
päätin kuitenkin mennä tällä peruukilla. Violetit piilolinssit
oli helppo löytää, niitä saa nykyään suomalaisistakin
nettikaupoista. Yonaan tulleet piilarit olivat tosi hyvän laatuiset
ja tarpeeksi peittävät.
I believed that finding
the wig for Yona would be a challenge, as it had to be the exact
shade of red. I ordered this wig from ebay and it's great in shape
but a little too dark in shade. After a little cutting I decided to
go with it anyway. The purple contact lenses were easy to find, as
Finnish online stores sell them too nowadays. The contacts for Yona
were really great and covered enough.
|
Peruukinmuokkauken joku vaihe |
Kengät Yonaa varten löysin ihan
kirpparilta muutamalla eurolla. Niissä oli alumperin rusetti päällä,
mutta sen sai yllättävän helposti ja nopeasti leikattua pois.
Ballerinat osoittautuviat kuitenkin oikeiksi jalantappajiksi, sillä
se hankasivat pahasti kantapäätä ja isovarpaan tyveä. Onneksi
sain testattua niitä photoshootissa ennen Traconia ja todettua
samalla, että pitääkin ottaa laastaripaketti coniin mukaan. Silti
tällä hetkellä parantelen jalkojani Traconin jäjiltä. (Cosplay
ilman tuskaa on teeskentelyä, vai mitä?)
I found the shoes for Yona
from flea market for a few euros. They originally had a bow on top but
it was surprsingly easy to cut off. These shoes turned out be killers
as they made blisters to my feet. Luckily I tried them before Tracon,
because otherwise I wouldn't have known that I would have to take a
packet of bad-aids with me. Anyway, I'm still curing my feet after
Tracon.
|
Tappajakengät/Killershoes :< |
Korvakorut olivat itseasiassa
ensimmäinen juttu mitä tein tätä cosplayta varten. Sain ebaysta
tilaamani tupsut kolmessa päivässä, joten päätin sitten tehdä
jotain cossin eteen. Helmet löytyivät kotoa valmiina ja maalasin ne
vihreiksi ihan askartelumaalilla. Korvakorukoukkujakin minulla oli
valmiiksi, korvisfriikki kun olen. Lopulta korvikset syntyivät noin
puolessa tunnissa, mikäli maalin kuivumista ei lasketa mukaan.
The earrings were the
first thing i did for this cosplay. I got the tassels in three days
from ebay so i decided to do something for the costume. I had the
pearls already and I painted them green with crafting paint. I
already had earring hooks too, as I am anearring freak. In the end I
made the earrings in half an hour, if you don't count the time of the
paint drying.
|
Tupsuja ebaysta |
|
helmien alkuperäinen väri ja korviskoukkuja |
|
Valmiit korvikset/Finished earrings |
Propit osoittautuivat tämän cossin
aikaa vievimmäksi ja hankalimmiksi osiksi tehdä. Tiesin kyllä
tämän jo etukäteen, mutta silti ajan vierähtäminen yllätti.
Aloitin viinen pussin ompelusta ja sisällä olevan putkilon
maalaamisesta. Ruskeaa kangasta riitti juuri sopivasti pussin reunaan
ja kantohihnaan. Pussi oli viimeinen osa, jonka ompelin Yonaa varten.
Putkilon tein pringlespurkista, joka on maalattu akryylimaalilla.
The props turned out to be
the hardest parts of this cosplay to make. I knew that beforehand but
still I got surprised of how much time making them took. I started by
sewing the bag for the quiver and painting the tube inside it. I had
just enough brown fabric left for the outline and the strap. The bag
was the last thing I sewed for Yona. I made the tube out a a
pringlestube and painted it with acrylicpaint.
|
Valmis pussi/Finished bag |
|
Pringlespurkin muodonmuutos |
Kun ommeltavat osat olivat valmiina,
ryhdyin tekemään jousta. Koska me asumme omakotitalossa ja meillä
on pihalla ja autotallissa paljon tilaa varastoida kaikenlaista,
jousen pohjavaneri löytyikin ihan kotipihasta. Piirsin ensin jousen
kaavaan paperille, josta mallinsin sen vanerille. Vanerista jousi
sirkkelöitiin irti ja vaikeimmat osat sahasin pois käsin. Sitten
alkoi omasta mielestäni tuskallinen pitkän ja turhauttava hiomis-
ja kittausvaihe, jossa siis kittasin suurimmat koloset piiloon ja
tein jousen pinnasta muutenkin tasaisemman. Okei, oli se näpertely
välillä hauskaakin, mutta kyllä siitä hiomisesta sai kätensä
kipeäksi.
|
Juuri ennen maalamista |
Seuraavaksi oli vuorossa maalausvaihe
ja jänne sekä viimeistely. Jänteen tein kieputtamalla siimaa
jousen ympärille ja virittämällä siiman paikalleen kuumaliiman
avulla. Lopulta satojen kierrosten jälkeen siima näytti liian
siniseltä, joten kieputin päällimäiseksi kerrokseksi valkoista
ompelulankaa. Siiman ainoa ongelma jänteenä on se, ettei se veny
läheskään niin paljon kuin oikean jänteen pitäisi, mutta
cosplayssa se näyttää tarpeeksi hyvältä ja oikealta. Jousen
kädensijan tein kuluneesta ideaalisiteestä. Jousesta tuli loppuen
lopuksi noin metrin mittainen ja olen siihen tyytyväinen.
Next I painted the bow and
added the string and the finishing touches. I made the string by
putting fishing line around the bow and putting the string in place
with hot glue. In the end after hundreds of layers of fishing line it
looked too blue so I made the outer layer out of white sewing thread.
The only problem with fishing lne being the string is that it doesn't
stretch as much as a real string is supposed to, but in cosplay it
looks just fine and right enough. I made the handle out of an old
elastic bandage. The bow is about a meter long and I think it turned
out great.
|
Maalaamisen jälkeen |
|
Valmis jousi |
|
Siimakieputusta |
Nuolia varten kävin ostamassa ohuinta
puurimaa mitä löysin ja sitä sai halvalla. Yksi kuuden metrin
pituinen rima maksoi 2,50e. Siitä sai sopivasti kahdeksan nuolta.
Nuolenkärjet tein Cernit -askatelumassasta, minkä työstäminen oli
osittain tuskaa, koska massa on todella kovaa muovailtavaa, jos sitä
ei ensin käytä tarpeeksi kuumassa vedessä. Pinnasta oli myös
mahdotonta saada tasaista. Sulat nuoliin sain linnulta, joka oli
jäänyt meidän katiskaan kiinni :(. Iskä oli löytänyt vain kasan
sulkia katiskasta. Olin jo tätä aiemmin kyllä löytänyt sulkia
pitkin metsää koiralenkeillä käydessäni. Yritin kiinnittää
sulat nuoliin kaivertamalla ensin kolon puurimaan, mutta totesin,
että riman halkeaa liian helposti. Parhaaksi vaihtoehdoksi jäi
kuumaliimalla kiinnittäminen. Toisia päitä puurimoista vuolin
kapeammiksi ja tein nuolenkärkiin reiät kuumaliimaamista varten.
For the arrows I bought
the thinnest wooden bar I could find and luckily it was cheap. I made
eight arrows. I made the heads of the arrows out of Cernit clay and
working with it painful because the clay was so hard to mould. It was
also impossible to make the surface even. I got the feathers from a
bird that got stuck to our fish trap. :(. My dad found a bunch of
feathers from the fish trap. Before that I had also collected
feathers from the forest as I went for walks with our dog. I
attached the feathers with hot glue.
Making Yona was easier
than I expected, although it was the most challenging and time
consuming cosplay that I've made. I got more passion to challenge
myself in cosplay in the future. Let's see, if I'll make another big
costume/project next year. I also noticed that Tracon gave me even
more passion to make cosplays.