keskiviikko 27. elokuuta 2014

Harakanloukku + faunoiditaidetta

Annukka Salama - Harakanloukku


First you wanna kill me, then you wanna kiss me.


Pakko sanoa, että kyllä tätä kirjaa on odotettu! Harakanloukku on siis faunoidinuorista kertovan sarjan kolmas osa. Luin kaksi edeltävää osaa uudelleen juuri ennen kirjan ilmestymistä, mutta blogijuttuni aiemmista kirjasarjan osista ovat tässä: *Käärmeenlumooja* ja *Piraijakuiskaaja*. Jos et ole tutustunut kirjasarjaan aiemmin suosittelen lukemaan nuo postaukset ensin! Piirustukset ovat omia käsityksiäni hahmoista, halusin vaan piirtää näitä niin paljon luettuani sarjan. Tuli ns. Book Hangover, kirja oli niin hyvä, ettei pysty irtautumaan kirjan maailmasta, kun on lukenut sen.


 Harakanloukun tapahtumat lähtevät liikkeelle, kun Joone ei saa Vikkeen yhteyttä baari-illan jälkeen. Voimaeläinvaltuustossa aavistetaan heti pahinta kohtaloa Vikelle. Faunoidijengi lähtee siis uskaliaalle pelastusretkelle Metsästäjien kaupunkiin, Venoriin, selvittääkseen Viken kohtalon.

Harakanloukku aloittaa heti vahvasti toiminnalla, minkä lasken sille suureksi plussaksi. Kirja on paksumpi kuin kaksi edellistä osaa ja kyllä siihen on saatukin paljon toinen toistaan mahtavampia tapahtumia. itse kirjoittaessani olen monesti kokenut taistelukohtausten kuvaamisen erityisen haastavaksi, mutta Salama onnistuu siinäkin älyttömän hyvin. Kahta edellistä osaa on kritisoitu siitä, että niissä ei ole kuvailtu taistelukohtauksia tarpeeksi yksityiskohtaisesti, mutta Harakanloukusta näin ei voi sanoa. Varsinkin Viken kohtaukset areenalla ovat raakoja ja minusta on erittäin hyvä, että Salama tuo tällaisen tyylin kuvata taisteluita suomalaiseen kirjallisuuteen, sillä en ole siihen itse aiemmin törmännyt. (Ehdottakaa minulle, jos tiedätte jotain suomalaisia kirjoja, joissa on hyvät taistelukohtaukset!)

Edenille oli mielenkiintoista piirtää tatuointeja. En ollut niitä paljoa aikasemmin piirtänyt ja ideatkin loppuivat jossain vaiheessa kesken, kun piti keksiä meriaiheisia juttuja lisää. Naamaan oli vaikea keksiä lisää paikkoja missä olisi joku lävistys XD. 
Toinen Harakanloukun ehdoton plussa on se, että Unnan ja Rufuksen suhde ei ole kirjassa aivan niin keskiössä. Kaksi edellistä kirjaa kun tuntuivat keskittyvän suurimmaksi osaksi heidän ympärilleen. Pidin itse harakanloukusta älyttömän paljon, koska se keskittyy niin paljon Jooneen, joka on lempihahmoni kirjasarjassa. Harakanloukku avaa Joonea paljon, mikä on mukavaa, sillä aiemmissa kirjoissa Joonen menneisyys ja perhe ovat jääneet taka-alalle muihin hahmoihin perehdyttäessä. Pidän myös Salaman tavasta käsitellä homoseksuaalisuutta kirjoissaan. Joonen suhde oli yksi mielenkiintoisimmista ja ihanimmista jutuista koko sarjassa. Sisäinen yaoifanityttöni oli innoissaan. Tämä on myös taas yksi hieno lisä suomalaiseen kirjallisuuteen, koska tähänkään en ole aiemmin törmännyt. Spoilaamatta en voi sanoa enempää!

Faunoidisarjan aiemmissa osissa olen tykännyt erittäin paljon huumorista, mutta Harankanloukku tuntuu alusta lähtien paljon tummasävyisemmältä ja sisältää vähemmän kohtia, jotka naurattavat ääneen. Toisaalta tummasävyisyys on kirjan ja sarjan kannalta plussa, mutta se tekee kirjasta huomattavasti vähemmän hauskan. Ja tällä en tarkoita sitä etteikö kirja olisi mukaansatempaava, ihana ja sydämen rytmihäiriöitä aiheuttava, sillä se oli. Se ei vain ollut yhtä hauska kuin aiemmat osat.

Unna ja Rufus. Tuli mielihalu piirtää Unna puuhun istumaan ja halusin jonkun toisen kuvaan myös. Mietin pitkään miten saan Rufuksen rastat näyttämään rastoilta ja onnistuin mielestäni suht hyvin. Tatuoinnit olivat taas vähän ongelmalliset. 

Harakanloukku, s. 25:
Basisti laski kolpakkonsa pöytään ja puhui takellellen, vaikka Black Magpien keikan alkuun oli tunti aikaa. Jurpo soittaisi taas ihan miten sattuu.
"Tiedätkö oisko kellään ylimäärästä Keytaria nurkissa lojumassa? Mä tarvitsisin yhtä projektia varten sellasen."  
"Keytar?" Vikke naurahti ja veti tuolin alleen. "Onko se jokin fantasiahahmo? Ei meillä oo sellasta näkynyt, mutta Legolas makaa toimettomana Joonen sohvalla, jos tarttet."
"Muahahaa, että sä oot nokkela", Mike sanoi ja nakautti luunapin Viken otsaan.
Joone hymyili. "En mä usko, että kukaan haluaa luopua niin harvinaisesta soittimesta. Ja jos Legolas tosiaan makaa mun sohvalla, niin taidan kyllä pitää sen itte. Sorry."

Niin mäkin Joone pitäisin. Koko faunoidisarjan ehdotonta plussaa on se, kuinka Salama kirjoittaa mukaan pieniä huomautuksia ja juttuja populaarikulttuuriin liittyen. Pidän kirjoissa yleisestikin siitä, kun fantasia liitetään osaksi oikeaa maailmaa. Myös Suomi miljöönä on ihana osa sarjaa, sillä tuntuu, että liian usein fantasian tapahtumapaikkana on jokin täysin keksitty miljöö. Salama on kirjasarjallaan saanut minut vakuutetuksi siitä, että suomalaiset voivat kirjoittaa hyvää fantasiaa. Ensimmäiset kolme kirjaa faunoideista ovat nousseet jo lempikirjasarjojeni top viiteen ja kirjasarjalle on luvassa vielä jatkoa, jota odotan tietenkin innolla!

Joone, jonka sukunimen nyt spoilaan tässä. Anteeksi, ei ole niin suuri paljastus kuitenkaan. Kitaran piirtäminen oli suht mielenkiintoista, mutta onnistui ensimmäiseksi kerraksi mielestäni hyvin. Halusin ehdottomasti piirtää Joonen hapsunahkatakin, kun se mainitaan kirjoissa niin monesti. 


Sorry not going to translate this all: It's a review of a Finnish fantasy book trilogy, that I really hope is going to be translated some day. It's so good, that I think that many people would like it. Well, you can see my fine art between the text, they are characters from the books, enjoy!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti