lauantai 30. huhtikuuta 2016

Maalis- ja huhtikuun kirjat

Kirjoittaminen ja lukeminen ovat jääneet harmillisen vähälle koulun ja pääsykoeluvun viedessä suuren osan päivän tunneista. Pääsykoeluvun lisäksi vapaa-ajan lukeminen ei jaksa innostaa, kun sen jälkeen haluaa vain katsa jotain aivoja syövyttävää viihdettä. Olen blogikirjoituksissakin jäljessä, joten tästä postauksesta tuli aika lyhyt, vaikka olen saanut luettua muutakin kuin nämä kirjat tässä viimeisen kahden kuukauden aikana.

Reading and writing have been a less of a priority of mine as I've been busy with school and reading for university entrance exams. When I'm already reading for exams I don't find other books so fun to read anymore as I need some brain melting entertainment after that. I'm behind with my blogposts too, so this is going to be a short post even though I've read more than these books during these two months.

Pauliina Rauhala – Taivaslaulu


Taivaslaulu kertoo vanhoillislestadiolaisparin Viljan ja Aleksin elämästä tässä yhteisössä sekä sen hyöty- ja haittapuolista. Vilja miettii elämäänsä synnytettyään neljä lasta yhdeksän vuoden sisään ja alkaa palaa loppuun hoitaessaan lapsiaan kotona, aviomiehen käydessä töissä.

Taivaslaulu on todella kauniisti kirjoitettu ja onnistuu hyvin kuvaamaan yhteisön mustavalkoisuutta ja suhdetta nykyaikaistuvaan maailmaan. Kirja sisältää paljon puhetta Jumalasta ja otteita Raamatusta, jotka on onnistuttu laittamaan juuri oikeisiin kohtiin kirjaa, niin että ne vievät tarinaa eteenpäin tai avaavat yhteisön maailmaa lukijalle paremmin.

Vaikka kirja on koukuttava, tekstin kauneus vie sen välillä turhan runolliseksi. Toisaalta tämä runollisuus keventää lukukokemusta ja samaan aikaan vie ajatuksia pois rankasta aiheesta. Taivaslaulu herätti minussa paljon ajatuksia, jotka olivat sekä positiivisia että negatiivisia. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja, sillä tämä saattaa avata uuden näkökulman erilaisesta elämäntyylistä.

Maaliskuun klassikko: Elias Lönnrot – Kalevala

March classic: Elias Lönnrot - Kalevala

Helmikuun lopussa vietettiin Kalevalan päivää ja samoihin aikoihin alkoi työssäoppimiseni koulussa, joka oli sen jäljiltä täynnä Kalevala-aiheisia piirroksia ja tehtäviä. Vaikka itsellänikin Kalevalan tietyt tarinat ovat yllättävän hyvässä muistissa ala – ja yläkouluajoilta, tajusin etten ole koskaan lukenut Kalevalaa kannesta kanteen.

Kalevala is the national epic of Finland (and Karelia). It is basically a poetry compilation of oral folklore by Elias Lönnrot. At the end of February it was Kalevala day in Finland and at that same time I was beginning my job practice period in a school that was full of Kalevala themed art and puzzles due to it. Although I have some of the stories of Kalevala well in memory after discussing them every year in school I realized that I've never read the whole book.

Tätä voi tosiaankin sanoa kuukauden klassikoksi, koska minulla meni kirjan lukemiseen koko kuukausi. Runomitassa olevaa vanhaa kieltä kun kestää pää lukea vain vähän aikaa kerrallaan. Kalevalaa lukiessa minulle syntyi ajatuksia lähinnä siitä kuinka paljon se oikeastaan sisältää nykyajassa kyseenalaisia mutta ajalleen sopivia tapahtumia ja kielenkäyttöä. Tällä tarkoitan lähinnä moraalia esim. koston muodossa. Kullervon tarina ja Sammon ryöstön kosto ovat hyviä esimerkkejä tästä. Kullervo toimii myös tietynlaisena ”suomalaisen perikuvana”, vaikka todella stereotyyppisena sellaisena. Kalevalaa suomalaisempaa kirjaa en ole koskaan lukenut. Se kiteyttää tietynlaisen ajattoman suomalaisuuden, joka joissakin tapauksissa näkyy meissä yhä niin hyvässä kuin pahassakin.

This can really be called a monthly classic as it took me the whole month to read it. As it is written in old meter and old language my head only managed to take a little piece of it at a time. While reading Kalevala it only really brought me thoughts about how much it contains action and language that is questionable in modern age. For example morals in the form of revenge. Ive never read a more Finnish book than this. It puts together this timeless type of being Finnish that still lives in us in good and bad.


Huhtikuun klassikko: Antoine de Saint-Exupéry – Pikku prinssi

April Classic: Antoine de Saint-Exupéry - The Little Prince

Kirja, josta varmasti jokainen on kuullut ja myös sellainen, joka jokaisen pitäisi lukea. Tästä kirjasta on jopa sanottu, että se pitäisi lukea kolme kertaa elämän aikana; lapsena, nuorena aikuisena ja keski-ikäisenä/vanhana. Ymmärrän tämän sillä se varmasti aukeaa eri tavalla riippuen lukijan iästä. Omalla kohdallani lapsena lukemisen mahdollisuus on tietenkin jo mennyt, mutta voin silti kuvitella mitä olisin kirjasta ajatellut lapsena. Suoraan sanottuna olisin pitänyt Pikku prinssiä tylsänä.

This is a book that everyone has heard of and also one that everyone should read. It has been said about this book that it should be read three times in ones life; as a child, as a young adult and in middle/old age. I can understand this because the book probably feels different depending on the readers age. Well my chance of reading this as a child has obviously passed but I can still say what i would have thought about it as a child. I would have thought that The Little Prince is boring.

Tämän ikäisenä Pikku prinssistä sai paljon enemmän irti kuin olisin saanut lapsena, mutta ehkä se onkin uudelleenluvun pointti. Kirja on todella moniuloitteinen ja siitä varmasti saisi etsimällä etsiä kaikki tulkinnat ja miettiä mitähän kirjailija tarkoitti tuolla ja tuolla kohdalla. Toisaalta tällainen kirjoitustyyli on kiehtova mutta mielestäni se tekee kirjasta turhan polveilevan ja sekavan.

At this age I can gt so much more out of the Little Prince than I would've as a child, but maybe that is the point of re-reading it. The book is complex and it would take a forever to find all the interpretations and think about what the writer meant with that or that part. On the other hand this style of writing is intriguing but in my opinion it makes the book too meandering and messy.

En odottanut Pikku prinssin olevan tällainen kirja, vaikka tiesin, että se on paljon lainattu ja ajatuksia herättävä. Kirjan yllättävä aspekti oli se, että kirjailija oli itse hahmona kirjassa ja kertoi tarinaa niinkuin se olisi oikea kokemus. Kirjasta tekee mielenkiintoisen myös se, missä maailman ajassa se on kirjoitettu. Vuonna 1944, kun maailmassa oli vain kaksi miljardia ihmistä ja kun toinen maailmansota oli käynnissä oli samanlaisia ongelmia kuin nykyajassa mm. vallan ja rahan suhde sekä alkoholismi. Kirja vaikuttaa ajoittain kyyniseltä käsitellessään näitä asioita, eivätkä nämä 70+ vuotta kirjoittamisen jälkeen, kun ongelmat eivät ole muuttuneet mihinkään tee siitä yhtään vähempää kyynistä. Jostain syystä päädyin ajattelemaan Pikku prinssin todella pessimistisesti, mutta se tuo kuitenkin positiivisuuttakin lapsenkaltaisella ajattelutavallaan ja oikeasti hienoilla ajattomilla lainauksillaan.

I didn't expect The Little Prince to be the kind of book that it is, although I knew that it was greatly quoted and thought provoking. The surprising aspect of it was the writer being a character in the book. The fact that the book has been written in 1944 is also a valid point when discussing it. The world had similar problem then and now including the relationship of power and money and alcoholism and it was the middle of WWII. The book seems cynical when discussing these points and these 70+ years after writing have not changed the issues at all. I ended up thinking the Little Prince really pessimistically but it also brings positivity with child-like thinking and really well thought timeless quotes.

Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.”


It is only with the heart that one can see rightly; what is essential is invisible to the eye.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti