lauantai 5. maaliskuuta 2016

Helmikuun kirjat


Kuukauden klassikko: Terry Pratchett – Vartijat hoi!/Guards! Guards!


Vartijat hoi löytyy monien muiden Pratchettin kirjojen lisäksi BBC:n klassikkolistalta, mihin en ihan ymmärrä syytä. Olen lukenut aiemmin muutaman Pratchettin kirjan ja ne ovat olleet mielestäni okei, mutta eivät mitenkään ihmeellisiä luettavia. Vartijat hoi menee samaan kastiin.

Guards Guards is in the BBC's classic book list amongst many other Pratchett books, which I find odd. I've read a few Pratchett books before and they have been okay, but not that amazing to read. Guards Guards is the same.

Se kertoo tarinaa ihmispoika Porkkanasta, joka on elänyt kääpiöiden parissa ja lähtee sieltä mennäkseen töihin yövartiostoon. Porkkana on suhteellisen tietämätön maailman toiminnasta ja tavoista, mistä saadaan kohtuullisen hyvää huumoria kirjaan. Yövartiosto sekaantuu myös juttuun lohikäärmeiden kanssa, mistä ei seuraa mitään hyvää.

It tells the story of a human boy Carrot who has lived his whole life with dwarfs and leaves them to work with the city watch. Carrot is somewhat oblivious about the customs of human world and it brings great humour to the book. The city watch also messes with the dragons which does not end up great.

Vartijat hoi on mielestäni sekava ja olen kokenut sen aiemminkin ongelmaksi Pratchettin kirjoja lukiessa. Kirjassa on paljon sivuhenkilöitä ja niistä on ajoittain vaikea ottaa selvää. Välillä on myös hankalaa saada selvää, mikä osuus tekstistä on juonen kannalta oleellista ja mikä on ”täytettä.” Plussaa Vartijat hoi saa huumoristaan, sillä nauroin muutaman kerran muun muassa kohtauksille, missä kirjastonhoitaja esiintyi.

Guards Guards is messy and I've found that to be the problem in other Pratchett's books I've read previously. There are a lot of side characters and they are hard to figure out. Sometimes it s also hard to find what is meaningful for the whole plot and what is ”filling”. Guards Guards gets praise from me for its humor, because I laughed when reading for example the parts with the librarian.


Salla Simukka - Valkea kuin lumi ja Musta kuin eebenpuu


 


Luin Lumikki Andersson -trilogian ensimmäisen osan vuosi sitten, joskin tuntuu siltä, että siitä ei todellakaan ole vuotta. Joka tapauksessa bongasin nämä kaksi viimeistä osaa kirjastosta viimeinkin vapaana, joten päätin lukaista trilogian loppuun. Ja nimenomaan lukaista sillä ensimmäisen osan luin yhdeltä istumalta ja toivoin näidenkin olevan yhtä mukaansatempaavia ja helppolukuisia. Niinhän ne olivatkin. Trilogian toinen osa Valkea kuin lumi jatkaa Lumikki Anderssonin tarinaa matkustamalla Prahaan, missä Lumikki viettää kesälomaansa. Zelenka -niminen tyttö tulee puhumaan Lumikin kanssa ja kertoo tälle, että he ovat siskoksia. Lumikki alkaa selvittämään perheensä salaisuutta, joka johtaa kummallisen uskonlahkon pariin.

Perheen menneisyyden selvittäminen jatkuu kuitenkin trilogian päätösosaan Musta kuin eebenpuu, missä Lumikki valitaan esittämään Lumikkia ilmaisutaitolukion uudessa versiossa alkuperäissadusta. Kaikki on muutenkin hyvin; on poikaystävä ja elämä rullaa. Ensi-illan lähestyessä Lumikki alkaa kuitenkin saamaan kummallisia kirjeitä salaiselta ihailijalta, joka vihjailee hänen perheensä menneisyydestä.

Lumikki -trilogian paras puoli on salapoliisimainen kirjoitustyyli, joka onnistui vetämään ainakin minut mukaansa. Kirjat asettavat mysteerin, joka on tehty niin kiinnostavaksi, että lukijan on pakko saada tietää miten tarina päättyy. Samalla soppaan heitetään kuitenkin vähemmän kiinnostavaa ihmissuhdedraamaa, joka on liian teennäistä tenityttökirjallisuutta minun makuuni. Trilogia kuitenkin parani loppua kohden, vaikkakin varsinainen mysteeri käsiteltiinkin mielestäni turhan sivujuonenomaisesti. Lumikki Andersson -trilogia on mukaansatempaava ja kiinnostava luettava, jonka jaksaa lukea juuri sen kerran, mutta uudelleenlukuarvo on aika pieni.


Arman Alizad & Kauko Röyhkä – Armanin maailma


Olen seurannut Arman Alizadin Viimeinen ristiretki -sarjaa älyttömällä mielenkiinnolla aiemmin, joten päätin tarttua tähän kirjaan. Armanin maailma kertoo Armanin lapsuudesta Iranissa, teinivuosista Suomessa, siitä miten hän päätyi räätäliopintojen kautta tekemään TV:tä ja ohjelmien taustatarinoista.

Armanin maailma on kirjoitettu lähes kokonaan puhekielellä, mutta se sopii tyyliin. Pidin kirjan alusta älyttömästi ja olisin toivonut sen jatkuvan samanlaisena. TV-sarjoihin tultaessa kirjan kerronta muuttuu niin, että tarinoiden sijaan käydään jaksoittain läpi sekä Kill Arman että Viimeinen ristiretki -ohjelmaa. Vaikka olikin mielenkiintoista lukea eri maissa matkailusta, muutaman sivun kertomukset taistelulajeista toistuvalla kaavalla olivat puuduttavia. Varsinkin, kun olen nähnyt vain satunnaisia jaksoja Kill Armanista. Viimeinen ristiretki- osio kirjasta jatkoi samaa kaavaa, eli luku yhtä jaksoa kohden. Tämä ei kuitenkaan ollut niin puuduttavaa luettavaa, sillä maista ja niiden meinigistä oli enemmän kerrottavaa.


Armanin ajatuksia maailmasta ja ihmiskunnasta on mielenkiintoista lukea siksikin, että itse ajattelen asioista suhteellisen samalla tavalla. Nämä tekstin helmet olisi kuitenkin voinut tiivistää pienenpäänkin tilaan ja karsia turhaa jaksoselvitystä pois. Lopussa palataan samaan hyvään tekstiin kuin alussa. Sitä olisin toivonut kirjan olevan alusta loppuun asti. Samalla tavalla kuin viimeistä ristiretkeä katsoessa tämä kirja aiheutti minulle tarinoillaan maailmantuskaa, josta on yllättävän vaikea päästä irti, kun ajatukset päätyvät pisteeseen miksi ihmislaji edes on olemassa? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti