torstai 15. lokakuuta 2015

Power of the Mind

Inside Out – Mielen sopukoissa


Kävin katsomassa tämän Disneyn ja Pixarin uusimman yhteistuotoksen pari viikkoa sitten. Olin kuullut ja lukenut siitä oikeastaan vain ylistäviä mielipiteitä, joten odotin sen näkemistä innolla. Enkä onneksi pettynyt. Inside Out oli mielestäni todella sympaattinen, hauska ja tunteita herättävä elokuva.

I went to see the newest Disney and Pixar combination about two weeks ago. I had heard and read only positive reactions about the movie so I was waiting to see it. I wasn't disappointed. Inside Out is a really sympathetic, funny and thought provoking movie.

Elokuva kertoo 11-vuotiaasta Rileysta, joka joutuu muuttamaan Minnesotasta San Franciscoon. Asiaa kuitenkin käsitellään Rileyn pään sisällä asuvien tunnehahmojen Ilon, Surun, Inhon, Pelon ja Kiukun kautta. He ohjaavat ”pääkeskusta”, joka myös tuottaa marmorikuulamaisia muistoja päivän tapahtumista. Inside Out onnistuu mielestäni hienosti luomaan fantasian siitä, mitä ihmisen pään sisällä tapahtuu, kun tunteet, muistot, haaveet, unet ja ajatukset kohtaavat.

The movie is about an 11-year-old girl Riley, who has to move from Minnesota to San Francisco. The matter is handled through Riley's emotions Joy, Sadness, Fear, Anger and Disgust inside her head. They control the ”Headquarters”, which also products marble like memory balls about the days events. Inside Out creates a great fantasy about the things that happen in ones head when emotions, memories, dreams and thoughts meet.

Parasta elokuvassa on sen tunteita herättävä puoli. Joillekin kohtauksille nauraa kuin hullu ja leffassa on myös hyviä toistuvia vitsejä, kuten ”Minttu plussaa” -mainoslaulu, joka soi Rileyn päässä. Surullisemman puolen elokuvaan tuo Rileyn päänsisäinen Suru, jonka olemassaolon tarvetta Ilo kyseenalaistaa. Suru kun tuntuu vain yrittävän pilata ydinmuistoja koskettamalla niitä tai aiheuttamaan muuten vaan kaaosta. Varsinkin elokuvan loppu on tunteellinen ja taisi siinä minullakin muutama kyynel vierähtää.

The best thing about this movie is how it brings up emotions. I laughed like a mainiac at some points and the movie also has great running gags, like the advertisement song that is stuck in Riley's head. The sadness is brought by Riley's in head Sadness, which need of existence Joy questions. Sadness just seems to try to spoil core memories by touching them and is just making general chaos. Especially the end of the movie is emotional and I dropped a few tears.


Negatiivista elokuvassa oli sen ajoittainen hitaasti eteneminen. Kun Ilo ja Suru putoavat pääkeskuksesta tuntuu heidän matkansa takaisin olevan välillä liiankin pitkitetty, vaikka onkin elokuvan päätekijä. Kokonaisuudessaan Inside Out on kuitenkin loistava animaatio ja dubbauksen laatukin oli älyttömän hyvä.

Something negative in this movie was how slowly it moved on at some points. When Joy and Sadness fall out of headquarters their journey back seems to take too long at some points, although it is the main focus of the movie. On the whole Inside Out is a great animation and the dub was also great.

Joy visits long time memory


Lampun Lapset -kirjasarja


Children of the Lamp – book series

Lampun Lapset -sarja on brittiläisen P.B.Kerrin luoma lapsille suunnattu seitsenosainen kirjasarja, jonka päähenkilöinä seikkailevat dzinnikaksoset John ja Philippa Gaunt. Kirjasarjan viimeinen osa on ilmestynyt 2011, joten miksi kirjoitan siitä nyt? Olen lukenut sarjan ensimmäisiä osia jo monta vuotta sitten ja osa niistä on tullut kahlattua läpi useampaankin kertaan. Aiemmin tänä vuonna katselin kirjahyllyäni ja tajusin, että hyllystäni löytyvät nämäkin kirjat viidenteen osaan asti. Muistin aiemmilta lukukerroilta, että viides osa jättää kysymyksiä auki ja päätin vähän googletella sarjaa. Minulle selvisi, että sarjassa onkin seitsemän osaa, mutta kahta viimeistä ei ole koskaan suomennettu. Tämän olisi pitänyt kertoa minulle jotain sarjan suosiosta tai pikemminkin suosion puutumisesta, mutta mielenkiinto oli ja herännyt. Halusin tietää miten Johnin ja Philippan tarina jatkuu ja päättyy, joten tilasin kaksi viimeistä osaa adlibriksesta ja vihdoin monen vuoden jälkeen pääsin lukemaan sarjan loppuun.

Children of the Lamp is a seven part book series for children written by P.B. Kerr, which follows the life of djinn twins John and Philippa Gaunt. The last book of the series came out in 2011, so why am I writing about it now? Well, I've read the first few books a long time ago many times. Earlier this year I was organizing my books an realized I own the first five books. From earlier reading I remembered that the fifth one leaves questions open and I decided to google the series. I found out the series has seven books, but the last two were never translated to Finnish. This should have told something to me about the series's success or at least the lack of it, but I already had my mind set to it. I wanted to know how the story of John and Philippa ends, so I ordered the last two books and finally finished the series after many years.

Kirjasarja tosiaan pohjaa vanhoihin arabialaisiin taruihin lampun hengistä ja esittää, että henkiä, tai kuten he mieluummin itseäään kutsuvat, dzinnejä, elää edelleen keskuudessamme. 12-vuotiaiden John ja Philippa Gauntin viisaudenhampaat puhkeavat eräänä päivänä ja heidän äitinsä huolestuu silminnähtävästi. Viisaudenhampaiden poistossa John ja Philippa näkevät saman näyn, jossa heidän enonsa Nimrod kehottaa heitä pyytämään äitiään päästämään heidät hänen luokseen lomalla. Yllättäen äiti suostuu ja pian lapsille selviää heidän sukunsa salaisuus. Heidän äitinsä sekä Nimrod-eno ja tietenkin myös he ovat dzinnejä, jotka kuuluvat suurimpaan hyvien dzinnien heimoon Marideihin. Heille selviää paljon totuuksia voimistaan ja dzinnien maailmasta.

The book series is based on old Arabic stories about genies of the lamp and tells how genies or djinns as they prefer themselves to be called, live amongst us still. 12-year-old John and Philippa Gaunts wisdom teeth appear one day and their mother becomes uncommonly worried. During the remove of the wisdom teeth John and Philippa see a similar dream in which their uncle Nimrod suggests they should come and visit him on their holiday. Surprisingly their mother agrees and soon the children find their family's secret. Their mother, uncle and of course they themselves are djinns, that belong to the biggest good tribe of djinns, the Marids. They learn a lot about their powers and the world of djinns.

Sarjan kirjat kulkevat pääasiallisesti suunnilleen samaa kaavaa: Philippa ja John joutuvat tai pääsevät mukaan seikkailulle enonsa kanssa, jonka tarkoitus on pelastaa joku tai tuhota joku pahoihin dzinniheimoihin kuuluvista henkilöistä. Silti kirjat onnistuvat olemaan mielenkiintoisia ja mukaansatempaavia, ainakin sarjan alkupäässä. Koska pidän fantasiakirjallisuudesta, joka tapahtuu meidän maailmassamme ja yleensä salaisena osana yhteiskuntaa, pidin tämänkin sarjan ideasta.

The books in the series follow the same pattern in every book: Philippa and John are forced or get to go to an adventure with their uncle, which point is to save someone or fight someone from the bad djinn tribes. Anyway the books remain to stay interesting and absorbing, especially in the beginning. Because I like fantasy series' that happen in our worlds and are part of our society I like the common idea of this series.

Vaikka Lampun Lapset onkin pääosin mukaansatempaava sarja se ontuu sarjan yhtenäisen juonen puuttuessa. Kirjat on kirjoitettu yksittäisosiksi, joten niissä ei ole paljoakaan yhteenkokoavaa juonta. Jokaisessa kirjassa on oma seikkailunsa ja kirjan sisäinen juonensa. Harva kirjojen juoni jatkuu seuraavaan osaan tai aiempiin seikkailuihin saatetaan viitata vain sivulauseessa. Yksi sarjan suurimmista juonikaarista on Johnin ja Philippan äidin, Laylan, tarina, jota aletaan kuljettaa toisessa kirjassa. Tarina on suurimmaksi osaksi mielenkiitoinen, mutta se ikään kuin selvitetään läpipuhki jo viidennen kirjan kohdalla, joten kaksi viimeistä osaa tuntuu entistä irrallisimmilta, varsinkin kun äiti ei esiinny kirjoissa lähes ollenkaan. Viimeisen kirjan lopussa Kerr kertookin, että olisi halunnut jatkaa sarjaa pidemmälle, mutta omasta mielestäni se olisi pitänyt lopettaa jo aiemmin.

Although Children of the Lamp is mainly absorbing its weakness is the lack of one plot that carries through the series. The books are written separately so they don't have much summarizing plot. Every book has it's own plot and adventure. Few of the plots continue to the next book and mostly they are just mentioned in side sentences. One of the biggest plot lines in the series is John and Philippa's mothers, Layla's story which starts in book two. The story is mostly interesting, but it is done by book five, so the last two books seem more and more out of place, especially when the mom hardly even appears in them. In the end of the last book Kerr tells that he would've wanted to continue the series, but in my opinion it should have ended a lot earlier.

Kerr on ennen tätä sarjaa kirjoittanut lähinnä aikuisille suunnattuja kirjoja, minkä huomaa välillä tekstin tyylistä ja sanavalinnoista. Kerr käyttää ajoittain todella vaikeita sanoja selittämättä niitä auki yhtään. Epäilen, että kirjan kohdeyleisönä oleva ala-asteikäinen ymmärtää kaikkia näitä joskus juonen kannalta oleellisiakin sanoja.

Before this series Kerr had only written for adults, which can be seen from the style and word choices of these books. Sometimes Kerr uses difficult words without explaining them at all. I doubt that a child gets all the words that are sometimes important for the plot.

Sarjan hahmot ovat sen rikkaus. John ja Philippa ovat suhteellisen normaaleita amerikkailaislapsia, jotka ärsyttävät minua välillä, mutta muut hahmot ovat hauskoja ja mielenkiintoisia. Kaksosten Nimrod-eno on tyypillinen brittiläinen herrasmies ja hänen hovimestarinsa Vaikero on suomalaiselle lukijalle hauska kaikessa sarkastisuudessaan ja tympeydessään. Kaksosten äidillä on hieno juonikaari, mutta hän jää turhan taka-alalle sarjan edetessä. Isä taas edustaa loistavasti ns. ”normaalin” ihmisen näkökulmaa dzinniperheessä ja hän toimiikin vertauskohtana lukijan ja kirjan välillä. Herra Rakshasas taas on samaan aikaan tyypillinen ja epätyypillinen lampun henki; ikivanha ja viisas, mutta omaa huumorielementin sananlaskuillaan ja irlantilaisuudellaan. Kaksosten ystävä Dybbuk Sachertorte taas on mielenkiintoinen hahmo asettuessaan hyvän ja pahan rajamaille, mutta sarjan edetessä hän unohtuu kirjailijaltakin.

The series gets its highlight from the characters. John and Philippa are somewhat normal American kids, who annoyed me sometimes but other characters are funny and interesting. Uncle Nimrod is a typical British gentleman ans his butler Groainin is especially fun for a Finnish reader with his sarcasm and angst. The twins mother has a great plot line, but she gets forgotten when the series goes on. The dad is a great in-between-worlds character and a perfect point between the reader and the book. Mr. Rakshasas is both typical and uncommon genie; old and wise, but brings humour with riddles and Irish things. The twins friend Dybbuk Sachertorte is an interesting character as he lands between good and bad, but during the series gets forgotten by the author.

Nimrod
Lampun lapset on mielenkiintoinen sarja, koska sen pohjaidea olisi antanut rakentaa huippuhyvän kirjasarjan, mutta se kaatuu seikkailukeskeisyyteensä ja tietynlaiseen etenemättömyyteensä. Uskon, että palaan ainakin sarjan ensimmäisten osien pariin tulevaisuudessakin, sillä ne ovat kuitenkin hyvää fantasiaa ja viihdettä.


Children of the Lamp is an interesting series because its base idea could have produced a great book series, but it falls in its adventure base and one kind of not going forward. I still believe I'm going to read the books again in the future, because they are great fantasy and entertainment.

2 kommenttia:

  1. Hei, luin Lampun lapset -kirjoja nuorena. Jostain syystä jäi kesken. Kenties silloin ei vielä oltu ehditty suomentaa paria enempää?

    Laitoin sinulle haasteen blogiini:
    http://todellavaiheessa.blogspot.fi/2015/12/haastetta-kerrakseen-alyttomat.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia haasteesta! Juu, itsekin tosiaan luin ala- ja yläasteikäisenä niitä ensimmäisiä kertoja ja suomennostahti oli hidas. Ilmeisesti sarja ei koskaan sitten myynyt niin paljon että kahta viimeistä olisi kannattanut suomentaa.

      Poista