sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Vaik' mökin ranta tyhjäks nyt jää...

Tammikuu vilisti ohi aivan liian nopeasti. Koulussa oli kiirettä enemmän kuin koskaan tähän asti ja on kyllä edelleen. Jaksamista koetteli myös papan kuolema ja asiat sen ympärillä. Äitini isä nukkui pois kuun alkupuolella 85-vuotiaana. Papalla oli ollut Alzheimerin tauti viimeiset noin kymmenen vuotta ja vähintään viimeisen vuoden muitakin terveysongelmia. Alzheimerin takia hänellä ei ollut enää paljoakaan muistikuvia, eikä esim. ollut muistanut meitä moneen vuoteen enää. Vaikka pappa ei ollut oma itsensä enää moneen vuoteen, menetys tuntui silti kovemmalta kuin olisin uskonut.

January went by too fast. I was more busy at school than ever before and still am. Also my strength was tested by my grandfatherts passing and things around that. My mum's dad passed away at the beginning of the year when he was 85-years old. Grandpa had had Alzheimer's disease for the last ten years and other health problems for at least a year. Because of the Alzheimer's he didn't have memories of us for many years anymore. Although grandpa wasn't himself for a long time anymore, his loss felt harder than I expected it to be.




Lapsuudestani tulen muistamaan papan luontoa rakastavana ihmisenä, joka kävi kesäisin kalassa isäni kanssa, jumppasi aamuisin sängyllä ja pyöritti minua ja siskoani pyörivässä nojatuolissa mummolassa. Papan elämänarvot olivat ihanan tavalliset. Jo 62:n vuoden avioliitto mummon kanssa kertoo aika paljon. Neljän lapsen kasvattaja, kahden talon ja meidän kesämökin rakentaja.

From my childhood I'll remember Grandpa as someone who loved nature, went fishing with my dad, exercised in bed every morning, spinned me and my sister in a spinning armchair at Grandma's. Grandpa's values were common in the most loveliest way. 62 years of marriage with my Grandma tells a lot already. He raised four children, built two houses and our summer place.

Värssy, jonka kirjoitin hautajaisia varten, näkyy tuossa kortissakin:

Hiljaa voimat uupui,
sun luoksesi enkeli saapui.
Ja enkeli pyyhkäisi siivellä
Pois kipusi maan päällä.
Me tiedämme kuitenkin,
sä yhä olet täälläkin,
vaik' mökin ranta tyhjäks nyt jää.
Jäi muistoksi meille työsi tää,
ja ohjeet elämän teille.
Ne antavat voimaa meille,
ja muistojen taika,
on mukana aina,
sinä polkuna jota kuljettiin,
se jäi kun lähdit sä tähtiin.

En ole mikään runoilija, enkä koe osaavani kirjoittaa runoja mitenkään erityisen hienosti, mutta osia tästä runosta tuli mieleeni, kun mietin pappaa ja loput syntyivät sitten sen ympärille.

This is a poem I wrote for grandpa, although I don't consider myself as a great poet, but I felt like writing it when I was thinking about him.I'm not going to translate it, as it wouldn't work as well in any other language.


Ilpo Kaikkonen – Terveiset sinne taivaaseen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti