sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Tarinoita syvästä etelästä



Stories from Deep South


Tässä kuussa hyvinkin sattumalta kaksi kirjaa ja elokuva, jonka näin liittyvät siis USA:n historiaa ja varsinkin sisällissotaan ja sen ennakko- sekä jälkiseurauksiin Yhdysvaltain etelävaltioissa. Siitä siis tuo otsikko. Kuukauden klassikkohaasteeni kirjaksi valikoitui tässä kuussa Harper Leen Kuin surmaisi satakielen, eli to kill a mocking bird, millä nimellä ainakin minä olin kuullut kirjasta useammin puhuttavan. Toinen kirja, joka myöskin muuten löytyi kirjahaastelistaltani oli Margaret Michellin kirjoittama Tuulen viemää. Tästä olin aiemmin nähnyt elokuvaa pätkittäin, mutta siitäkään en kyllä muistanut mitään, kun aloitin kirjaa lukemaan. Kolmas Amerikan "syvästä etelästä" kertova tarina, jonka siis kävin katsomassa elokuvissa oli 12 years a slave, eli tuore Oscar -voittaja. Nyt tuntuu, että olen saanut yliannostuksen kaikesta tästä vaiheesta Amerikan historiaa kertovasta populaarikulttuurin tuotoksesta. Ehkä tämän tekstin kirjoittaminen selvittää ajatuksia vähän.

This month I accidentally chose two books and a movie telling of USA's history and specially of the Civil war and the happening before and after it in the Southern States. That's why the heading. This month I chose my classic of the month challenges book to be Harper Lee's To kill a mocking bird. Second book that I read was Gone with the wind by Margaret Mitchell. I had seen parts of the movie before but i didn't remember them, when I started reading the book. Third story of USA's "Deep South" was 12 Years a slave, new Oscar winner. Now it feels like I've gotten an overload of information about this part of the US history. Maybe writing these clears my head up a bit. 

Kuukauden klassikko: Harper Lee - Kuin surmaisi satakielen


Täman kirjan nimen ovat kuulleet varmaan kaikki. Niin olin minäkin, mutta en vain ollut saanut itseäni lukemaan tätä yhtään aikaisemmin. Kuitenkaan minulla ei ollut minkäänlaista hajua mistä kirja edes kertoo, kun sitä lähdin lukemaan. Sekin oli yksi syy, miksi satuin lukemaan/katsomaan samaan aiheeseen liittyviä tuotoksia näinkin paljon.

Kuin surmaisi satakielen sijoittuu siis 1930-luvun Alabamaan Yhdysvaltoihin ja siellä kuvitteeliseen pikkukaupunkiin Maycombiin. Tapahtumat kuvataan pikkutyttö Jean Louise Finchin, kirjassa ylesimmin Scout, silmin. Scout on kirjan alkaessa 6-vuotias ja asuu asianajaja-isänsä Atticuksen, isoveljensä Jemin ja heidän kotiapulaisensa vanhan mustan naisen Calpurnian tai "Calin" kanssa. Kasvuympäristönä Maycombin kaupunki on Jemille ja Scoutille mitä parhain, kouluineen kaikkineen. Myacomb näyttää kuitenkin pahemman ja rasistisemman puolensa, kun Atticus päättää puolustaa oikeudenkäynnissä Tom Robinsonia, mustaa miestä, jota syytetään valkoisen tytön raiskaamisesta.

Oikeudenkäynti onkin yksi kirjan mielenkiintoisimmista kohdista. Kirjailija on loistavasti kuvaillut kuinka raiskauksen käsitteestä mitään ymmärtämätön pikkutyttö seuraa oikeudenkäyntiä ja isoveljensä ja isänsä reaktioita. Oikeudenkäynnin lopputulos ja jälkiseuraukset saivat minussa heräämään ajatuksia rasismista ja historian epäkohdista.



Toinen kohta, joka sai ajatukseni heräämään oli, kun Finchien taloudenhoitaja Calpurnia vei Jemin ja Scoutin mustille tarkoitettuun kirkkoon, koska heidän isänsä ei ole kotona ja heidän pitää päästä kirkkoon sunnuntaina. Tämäkin kohtaus osoittaa mahtavaa tapaa kuvailla maailmaa pikkutytön silmin, kun Scout ja Jem kyselevät miksi kaikki laulut lauletaan vuorolauluina, eikä hankita virsikirjoja, ja saa vaivautuneen hyssyttelyn jälkeen vastauksen, koska lähes kukaan mustista ei osaa lukea.

Kirjan nimessä esiintyvä satakieli/matkijalintu (engl. mockingbird) herätti minussa kummastusta aluksi. Kirjan aikana sen merkitys tapahtumien kulkuun selviää, sillä se on vertauskuva väärin tuomituille ja viattomuudelle.

Lempilainauksekseni tästä kirjasta nouseekin siksi tämä:
»Atticus sanoi Jemille eräänä päivänä: – Minä haluaisin mieluummin, että sinä tähtäisit peltipurkkeihin, mutta minä tiedän, että sinä haluat ampua lintuja. Ammu kaikki sininärhit mitä haluat, jos löydät niitä, mutta muista että on synti ampua matkijalintua. Ensimmäisen kerran kuulin Atticuksen sanovan, että oli synti tehdä jotakin, ja minä kysyin Maudie-neidiltä asiaa. – Isäsi on oikeassa, hän sanoi. Matkijalintu on Satakieli, joka ei tee muuta kuin laulaa meidän iloksemme.»

Kokonaisuudessaan kirja oli parempi kuin odotin sen olevan. Jos haluatte sivistää itseänne klassikkoja lukemalla, suosittelen tätä, sillä kuin surmaisi satakielen oli yllättävän kevyttä luettavaa, ainakin muihin lukemiini klassikoihin verrattuna.

Muut kirjahaastepostaukseni löytyvät tunnisteella "kuukauden klassikko", ja luettujen kirjojen lista, löytyy myös yläpalkista blogin sivuista.


Monthly Classic: Harper Lee- To Kill A Mockingbird

I think everyone have heard of this book. So had I, though I didn't have any idea what it was about. That was one reason why I found myself reading books about this area. To Kill a Mocking bird talks about 1930's Alabama and a fictional town called Maycomb. The point-of-view and main character is Jean Louise Finch, mainly Scout in the book, a six year old girl. She lives with his lawyer dad Atticus, older brother Jem and their housekeeper an older black woman Calpurnia or "Cal". Maycomb is the perfect place for the family to live, with schools and all. During the book Maycomb shows a more rasist and worse side of it, as Atticus decides to defend a black man Tom Robinson, who is accused of raping a white woman.

The trial is one of the books best parts. The writer describes greatly through little girls eyes how she doesn't fully undertans the concept of rape and how she sees her brothers and fathers faces during the trial. Other part of the book that made me think was when Calpurnia took Jem and Scout to the church for black people. This was too greatly described through little girls eyes, when Scout and Jem ask why don't they have hymn books, and Cal says because most of them don't know how to read. 

The mockingbird in the books name made me though why it was there in the first place.During the book it is mentioned few times and it intertwines as being a metaphore for wrongly judged and innocent. My favourite quote of the book is now this:

“Atticus said to Jem one day, "I’d rather you shot at tin cans in the backyard, but I know you’ll go after birds. Shoot all the blue jays you want, if you can hit ‘em, but remember it’s a sin to kill a mockingbird." That was the only time I ever heard Atticus say it was a sin to do something, and I asked Miss Maudie about it. "Your father’s right," she said. "Mockingbirds don’t do one thing except make music for us to enjoy. They don’t eat up people’s gardens, don’t nest in corn cribs, they don’t do one thing but sing their hearts out for us. That’s why it’s a sin to kill a mockingbird.” 

On the whole the book was better than I expected. If you want to civilize yourself with reading classics, I recommend this, because it's surprisingly light to read, at least compared to other classics I've read.

My other book challenge posts can be found with the tag "Mothly Classic". My books read list is on an other page of my blog, can be found top of this page.

Margaret Mitchell- Tuulen Viemää


Päätin lukea Tuulen viemää myös tässä kuussa, sillä sekä se, että äsken käsittelemäni Kuin surmaisi satakielen löytyvät kumpikin haastekirjalistaltani, enkä osannut päättää kumman niistä lukisin. En kuitenkaan kirjastosta niitä lainatessani tajunnut kuinka samaan maailmaan ne sijoittuvat. Kumpikin tapahtuu nimittäin Yhdysvaltojen etelävaltioissa, Kuin surmaisi satakielen Alabamassa ja Tuulen viemää Georgiassa. Ajallisesti ja ajatusmaailmaltaan ne eroavat kuitenkin paljon. Tuulen viemää sijoittuu nimittäin Yhdysvallan sisällissodan alkuun vuoteen 1861 ja kymmeneen vuoteen sen jälkeen. Se myös käsittelee mustien asemaa eroavalla tavalla, huomioimatta seikkaa lähes ollenkaan. Tuulen viemää on sanottu olevan tunnetuin kuvaus sisällissodasta ja sen jälkiseurauksista. Se ei kuitenkaan kuvaa varsinaista sotaa rintamalla, sillä se on naisen näkökulmasta kirjoitettu.

Tuulen viemää- romaanin päähenkilö on Scarlett O'Hara, itsepäinen, kaunis ja hemmoteltu yläluokkainen nuori nainen, joka kirjan alussa asuu perheensä plantaasilla Tarassa, mikä on hänen mielestään paras paikka maailmassa. Sitten syttyy sisällissota, joka ajaa Scarlettin mitä erilaisimpiin elämäntilanteisiin ja ihmissuhteisiin.



Scarlett on häikäilemätön ja aika ajoin todella rasittava hahmo. Hän sai ainakin minun tunteeni kuohumaan ajatuksillaan ja tekemisillään. En pitänyt Scarlettin ajatuksista lapsista, sillä en voisi itse kuvitella olla rakastamatta lapsiani, jos joskus niitä saan. Myöskään hänen ajatuksensa mustista herättivät paheksuntaa, vaikka sen kyllä ymmärtää kirjan aikakauden takia. En ole varmaan koskaan pitänyt vähemmän yhtään minkään romaanin päähenkilöstä. (Twilightien Bellakaan ei ole kunnon vastus tälle, sillä Bella on lähinnä vain tylsä ja rasittava Scarlettiin verrattuna.) Scarlett sai myös ristiriitaisuutta mielipiteeseeni hänestä aikaan, koska pidin kuitenkin hänen yritteliäisyydestään, että hän naisena voi pitää yritystä pystyssä ja tehdä töitä selviytyäkseen sodan aikana.

Suurin ihmisuhdedraama kirjassa on Scarlettin ja Rhett Butlerin välinen. Rhett on Scarlettia vanhempi ja elämää nähneempi mies, joka pitkin tarinaa yrittää aktiivisesti saada Scarlettin rakastumaan itseensä. Scarlett ei kuitenkaan koheltamisensa väleissä ota Rhettiä koskaan tosissaan.

Voisin kuvailla kirjaa päiväkirjamaiseksi ja "slice of lifeksi", sillä se kertoo jotakuinkin tärkeimpiä tapahtumia Scarlettin elämästä sodan aikana ja sen jälkeen. Sen takia kirja ei oiekastaan koskaan saavuta mitään huippukohtaa ja se oli aika pitkäveteinen. Loppua päin aloin jo odottamaan kirjan loppua ja koin rasittavaksi sen kun kirja jatkui ja jatkui vaan. Odotin kirjan edes muuttuvan onnellisemmaksi loppua kohden, mutta ei kun masentavammaksi meni vaan. Klassikkoleiman kirja ansaitsee kyllä. Ainakin se onnistui herättämään ajatuksia ja harva kirjailija saa päähenkilöstä tehtyä noinkin rasittavan.

Margaret Mitchell - Gone with the wind

I decided to read Gone with the wind also this month, because both the To kill a mocking bird and this can be found on the book list of my challenge. Then I couldn't decide which of them I wanted to read. When I borrowed them from library I didn't realize that they talked about the same things. Both of them happen in the Southern states of USA, to kill a mocking bird in Alabama and Gone with the wind in Georgia. Although the time and thought worlds of the books are different. Gone with the wind tells about 1861 the start of the Civil war and ten years that follow it.

The main character Scarlett O'Hara is stubborn, beautiful and spoiled high class young woman, who lives at her homeplantase Tara, which is the best place in the world in her opinion. Then comes the Civil War which drives Scarlett to different life situations and relationships. Scarlett is a reckless and tiring character. She makes my blood boil with her doings and thoughts. I didn't like how Scarlett though of her children, I myself can't think that I wouldn't love my children if I some day get some. Also her racist thoughts were annoying although the time makes them go a little less important. I think I haven't ever disliked a main character this much in  any book. (Twilight's Bella doesn't even give a good competition, she is just boring and tiresome compared to Scarlett.) Scarlett also creates contradiction with being a strong female character with her own company and the amount of work that she does to survive after the war.

The biggest relationship drama in the book is between Scarlett and Rhett Butler. Rhett is older and has seen more life than Scarlett. He tries to win her love through the book but Scarlett never takes him seriously. I could describe the book as "slice of life" because it mostly tells the important happenings of Scarletts life in these years. That's why the book never reaches a high point and towards the end I was like "end already!" And the book didn't even get happier towards the and it just got more depressing. Although it deserves the name of classic and it's rare to be able to make a main character this annoying.

12 Years A Slave -elokuva

Tuore parhaan elokuvan Oscar -palkinnon voittaja, joka kertoo tositarinan Solomon Nortupin omaelämänkertaan pohjautuen. Solomon Northup on siis vapaa musta 1840-luvun New Yorkissa. Hänen perheensä lähtiessä vierailulle muualle, Solomon saa töitä kiertävänä muusikkona kahdelta mieheltä, jotka osoittautuvat huijareiksi ja myyvät hänet orjaksi New Orleansiin.

Elokuva oli makuuni turhankin raaka ja surullinen. En odottanut menneeni katsomaan mitään komediaa, mutta ei tämä millään tasolla hauskaa viihdettä ollut. Elokuvassa näytetään orjien hakkaamista ja ruoskimista, jolloin minulle tuli aina mieli peittää silmät ja kurkkia käsien raosta milloin kohtaus on ohi. Surullinen ja masentava elokuva, jossa ilon sai kun näki elokuvan alkupuolella olleen rasisti puuseppä Tibeatsin saavan ansionsa mukaan Solomonin hakatessa hänet.

Vasemmalla päähenkilönä Solomon Nortupina Chiwetel Ejiofor

Näyttelijät olivat kuitenkin huippuluokkaa ja Oscar onkin tietenkin osaksi heidän ansiotaan. Parhaan naissivuosan Oscarin elokuvasta voittanut Lupita Nyong'o kyllä ansaitsi Oscarinsa. Kilteimpiin rooleihin elokuvassa oli laitettu Benedict Cumberbatch ja Brad Pitt. Heidän roolisuorituksensa olivat mielestäni pääosan esittäjän jälkeen parhaat.

12 years a slave aiheutti minulle vihaisen olon siitä, kuinka ihmisiä on voitu edes kohdella noin joskus. Kävimme katsomassa leffan siis riparimiitissä muutaman viime kesän riparilaisen ja isosen kanssa. Pojat kiteyttivät leffan jälkeisen tuntemukset hyvin sanomalla: "Tän elokuvan jälkeen näkee kaikki mustat ihan eri tavalla."

12 Years A Slave the movie

A new academy award winner of the best movie, tells the true story of Solomon Northup based on his autobiography. Solomon Northup was a free black man living in New York with his family in the 1840's. His family goes on a trip and he takes a job as a musician with two men who turn out to be cheaters and they sell him to New Orleans for slavery.

The movie was too sad and brutal to my taste. I didn't expect a comedy but it wasn't a fun entertainment. The movie shows beating and whipping of the slaves, and every time I watched the scenes peeking through covered eyes. Sad and depressing movie, which only fun part was to see the rasist woodchuck Tibeats to get beaten by Solomon. 

The actors were highclass and the Oscar was obviously partly their honour. The best woman in supporting role winner Lupita Nuong'o definetily deserved her Oscar. The nicest people in the movie where portrayed by the best actors Benedict Cumberbatch and Brad Pitt. Their roles where the best after the main character. 12 years a slave gave me angry feeling after it, how could've people done that to anyone?

Etteikö nämä olisi riittäneet jo tästä aiheesta, innostuin tällä viikolla katsomaan vielä Pieni talo preerialla DVD:ltä, jotka sain joululahjaksi. Nämä jaksot ovat kyllä jo sellaisia, jotka olen nähnyt jo monta kertaa telkkaristakin.

Like these weren't enough already I watched Little house on the prairie this week, from the DVD I got for Christmas. Though I've seen these episodes from TV many times before.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti