keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Fanfest 5-6.10.2013

Olen ollut liian laiska kirjoittamaan tästä ennen tätä, joten nyt tulee siis fanfest –postaus. Toisaalta tämä pitää kirjoittaa nyt, että muistaa edes jotenkin mitä teki siellä.
Lauantaiaamuna saavuin Paasitorniin noin puoli yhdentoista aikaan ja menin heittämään cossin päälle. Cossasin siis Hermionea, jota olen aiemmin cossanut Frostbitessa ja käytin asua myös penkkareina. Se kuitenkin sopi tapahtuman teemaan jopa paremmin kuin Frostiin, eikä minulla ollut mitään muutakaan, mitä olisin halunnut cossia/ ei olisi ollut aikaa tehdä uutta pukua.

Ensimmäinen ohjelma, jota menin katsomaan, oli Severus Kalkaroksen elämä ja valheet, joka siis kävi läpi Kalkaroksen elämänvaiheet kiinnittäen huomiota joihinkin yksityiskohtiin. Pääasiassa ohjelma kuitenkin koostuu siitä, että kerrottiin mitä Kalkaros tekee missäkin kirjassa/elokuvassa. Se oli sinänsä hiukan hölmöä, koska ohjelman pitäjä oletti kuitenkin kaikkien lukeneen kirjat ja silti niitä käytiin suhteellisen pintatasolla läpi.

I’ve been too lazy to write this until now, so here’s the report of my last weekend in Fanfest in Paasitorni in Helsinki. I went there about half past ten on Saturday morning. I chanced my cosplay on. I was cosplaying Hermione, which I’ve done before in Frostbite. It was good for the theme of the con and I didn’t have a new cosplay so I went with it. The first program I went to see was Severus Snape’s life and lies, which was about Snape in the books/movies.  


 Seuraavaksi menin katsomaan Cosplaykilpailua. Juontajana toiminut Mojojojo oli hauska ja kilpailijatkin hyviä. Selvästi suosittua cossien joukossa oli Homestuck, mutta Assasin’s Creedista cossanut voittaja ansaitsi kyllä voittonsa. Cosplaykisa oli paljon lyhyempi kuin odotin, joten minulle jäi luppoaikaa ennen seuraavaa ohjelmaa.
Luppoaika osoittautui kuitenkin yhdeksi päivän parhaista osista, kun löytyi mukavaa seuraa, joiden kanssa kierrellä myyntipöytiä ja jutella. Kiitos Bogey + muut!   

Viimeinen ohjelma jota menin katsomaan oli ”Forgive me for all I have done, and all  I must do” –Portrayals of negative motherhood in George R.R. Martin’s A Game of Thrones a Clash of Kings and A Storm of Swords. (järkky pitkä nimi XD) Ohjelmassa siis käsiteltiin kolmen ensimmäisen kirjan huonoja ja vähemmän huonoja äitejä ja sitä mikä tekee äidistä huonon tai hyvän. Alkuosa luennosta oli turhan tieteellistä niin kuin ohjelman pitäjä itsekin sanoi ja pohjustuksen olisi voinut hoitaa lyhyemminkin, esim. tiivistämällä kalvoista pääasiat. Loppuosa oli kuitenkin juuri sitä mitä odotin eli yksityiskohtaista ja mielenkiintoisia näkökulmia esiintuovaa fanin tekemää coniluentoa.

After that I went to see the Cosplay competition. There were a lot of cosplays of Homestuck but a cosplayer of Assasin’s Creed won and deserved it. The cosplay competition was shorter than I expected so I had some extra time. The extra time soon became one of the funniest parts of the day because I had nice company to circle with and talk. Thanks Bogey, and the others!
The last program I went to see on Saturday was   ”Forgive me for all I have done, and all  I must do” –Portrayals of negative motherhood in George R.R. Martin’s A Game of Thrones a Clash of Kings and A Storm of Swords. (that name XD). It was about the bad and little less bad mothers in the first three books of the series. It was pretty interesting.

Sunnuntaiaamuna olin conipaikalla jo puoli tuntia ennen kuin ovet aukesivat, koska bussit. Aikainen herätykseni osoittautui kuitenkin turhaksi sillä ohjelma Harry Potter –elokuvat ja –kirjat, niiden erot ja onko sillä edes väliä, oli peruttu. Se tilalla salissa sai katsoa AVPM:ia, jota jäin sitten katsomaan, vaikka olenkin sen jo ”muutaman” kerran nähnyt.

Seuraava ohjelma eli Dubbauksen salat –VHS:ltä valkokankaalle pelasti kuitenkin huonosti alkaneen päiväni. Voisin sanoa, että se oli koko conin paras ohjelma.  Panelisteina olivat Jarkko Tamminen (mm. Peter Pan ja Tintti), Pekka Lehtosaari (mm. Viidakkokirjan Baloo ja Batman) ja Antti L.J. Pääkkönen (mm. Ice Agen Sid ja Paavo Pesusieni). Ohjelma alkoi ohjelman pitäjien (Lohen siskokset) kysymyksillä panelisteille, joista siirryttiin pian yleisökysymyksiin. Keskustelu oli mielenkiintoista ja sen seassa olleet satunnaiset ääninäytteet hauskoja. Ohjelman parasta antia oli kuitenkin tuttujen tekstien lukeminen eri hahmojen äänillä. Pätkät olivat Seitsemästä veljeksestä, muumeista ja Harry Potterista, joista viimeinen oli ehdottomasti minun makuuni. Naurettua tuli niin paljon, että vatsalihakset olivat kipeät illalla.

Jostain syystä tämä ei suostunut tulla tähän videona joten linkki youtubeen. Dubbaajat lukevat Harry Potter pätkän:


On Sunday morning I went to see a program of Harry Potter movies and books, but it was cancelled. It pissed me off, because I had woken up just for that. Well, we got to watch AVPM on a big screen instead. The next thing I went to see was the saviour of my day. There were three Finnish dubbers, who talked about their jobs and people got to ask questions from them. The best part of the program was when they read familiar pieces of literature in different voices. It was so funny that my abs were sore in the evening because of all the laughing.  


Tämän jälkeen bongasin Bogeyn, jonka kanssa juttelin. Päätettiin mennä katsomaan Homestuck – mikä se on ja miksi harmaat miehet valtasivat conit- ohjelmaa, koska ei kumpikaan tiedetty siitä oikeastaan mitään. Kyllähän siitä ohjelmasta selvisi mikä se on, mutta koko juttu vaikutti tosi monimutkaiselta ja todella paljon insideläppää yms. sisältävältä ja ohjelma ei kyllä saanut minua kiinnostumaan hirveästi. Lähdimme jopa kesken ohjelmasta pois. Toisaalta luulen, etten muutenkaan tykkäisi ideasta, koska luen sarjakuvat mieluummin paperiversioina muutenkin. Tämän jälkeen ei sitten ollutkaan enää mitään kiinnostavaa ohjelmaa ja emme viitsineet jäädä seuraamaan päättäjäisiäkään, joten lähdimme sitten kotiin.

Kokonaisuutena con/fest oli hyvin onnistunut. Aluksi harmitti se, että ohjelmalehtisessä ei ollut karttaa paikasta, mutta se olisi ollut aika vaikea toteuttaa. Opastuksia oli kuitenkin kiitettävä määrä, kaikkialla oli pinkin sävyisiä lappuja. Mielenkiintoinen yksityiskohta, jonka huomasin oli se, että conikansa näytti paljon harmaammalta, koska cosseissa ei ollut niin paljon väriä kuin japanihenkisten conien cosseissa yleensä on.  Paljon kiinnostavaa ohjelmaakin oli sekä kivaa seuraa. Toivottavasti jatkoa seuraa ensi vuonna, porukkaa oli ainakin niin paljon, että sen perusteella voisi näin kuvitella.

After this I saw Bogey and talked with her. We decided to go and see a program called Homestuck- what is it, and why grey men took over cons, because we didn’t know much about what Homestuck is. Well now I know what it is and it sounds pretty complicating. We left in the middle of the program and soon after that decided to go home. On the whole the con was really successful. There were a lot of interesting programs and nice company.   

Plussat ja miinukset:

+Infossa ja narikassa mukavat ihmiset
+paljon kiinnostavaa ohjelmaa
+Dubbauspaneeli
+ myyntipöytien seassa pääsi kulkemaan (tai sitten niitä oli jotenkin vähän xD)


- ohjelmien peruuntumisesta voisi ilmoittaa aikaisemmin, koska en varmasti ollut ainoa, joka oli herännyt tullakseen katsomaan sunnuntain Harry Potter -paneelia
- ohjelmalehdestä puuttui kartta (vaikka yllä mainitsinkin sen olleen aika mahdotonta.)
- taidekujalla oli todella ruuhkaista ja ahdasta välillä. Joutui seisomaan muiden ihmisten takana ja odottaa, että he olivat saaneet katsottua pöydän läpi, kun itse olisin halunnut nähdä mieluummin seuraavan pöydän.

Mitä tarttui mukaan: 
What I bought:

Game of Thrones kalenteri <3
Game of Thrones Calendar <3

Tämän vuoden lopun kuva.
This year ends pic.
Jokaisessa kuukaudessa on aina eri henkilö
Every month has a different person.


Tämä oli vähän heräteostos, mutta haluisin kyllä opiskella japania jossain vaiheessa.












  

5 kommenttia:

  1. Ollaan oltu samoissa paneeleissa :D Jonkun Hermionen kyllä jossain vaiheessa bongasin, mutta en nyt tiedä olitko se sinä vai et.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu luin sun blogista et olit aika lailla samoissa paneeleissa XD. Minä en ite bongannut toisia Hermioneja joten suurella todennäköisyydellä se olin minä :)

      Poista
  2. Kiitoksia vain itsellesi mukavasta seurasta! (: Nähdään vielä uudelleenkin tulevissa tapahtumissa!

    Ja hei, tuli mieleen, että jos ehdit jossakin vaiheessa, kunhan olet tuota ostamaasi japanin kieliopasta ehtinyt tutkailemaan, niin kirjoita siitä jooko jonkinlainen blogipostaus (vaikka arvostelu, miten hyvin se toimi aloittelijalle tmv.)! (: Itse olen opiskellut kaksi vuotta (eli yhteensä neljä kurssia) japania lukiossa ja osaan siis alkeita jonkin verran (paljon on tosin jo ehtinyt unohtua tässä vaiheessa!), mutta olen kiinnostunut kuulemaan erilaisista japanin oppikirjoista, koska olen pitkään suunnitellut jatkavani japanin opiskelua omillani nyt kun on jotakin kunnollista pohjaa jostakin. Olen kuullut erilaisista oppikirjoista, mutta suurin osa on englanniksi, kuten pari, jotka mulla on kotona. Ne on sarjasta Japanese for busy people. Ne ovat ihan hyviä ja kyllä niistä pääsee helposti jyvälle, vaikka englannin kautta joutuukin opiskelemaan, mutta toisaalta ne kirjat keskittyvät mulle tarpeettoman paljon sellaiseen business-tyyppiseen sanastoon. Itse haluaisin osata enemmän sellaista casualjapania, että voisi kertoa enemmän itsestään ja selvitä arkielämän tilanteissa... En ole mikään businessman/woman ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, itseasiassa en ollut ajatellut kirjoittaa kirjasta mitään vielä ja olen vasta ehtinyt lähinnä selaaamaan sitä, mutta voisin varmaan kirjoittaa siitä, kunhan saan perehdyttyä siihen paremmin.

      Ja se mahdollinen arvosteluhan tulee siis todella aloittelija pohjalta, koska en ole koskaan opiskellut japania. Osaan siis vain muutamia sanoja ja lauseita joita on jäänyt mieleen lähinnä animesta mutten mitään kirjoitusmerkkejä tai kielioppia.

      Poista
    2. Joo, no jos vaan ehdit/haluat kirjoittaa, niin kirjota ihmeessä (: Kyllä mua ainakin kiinnostaisi sellainen postaus ja miten tuo kirja sopii vasta-alkajallekin (:

      Poista